— Jos häntä osoittaminen olikin rohkea teko minulta, ei se kuitenkaan ollut sopimatoin; minun sydämeni oli täysi, ja ystäväni tulevat suomaan sen minulle anteeksi. Älä sinäkään, äitini siitä vihastu.
Mutta ruhtinatar jatkoi: — Ei minua ilahuta nähdessäni muukalaisen viipyvän meidän liedellämme. Talon isännälle sopii hyvin olla vieraanvarainen turvaa etsivää kohtaan, mutta emäntä pitää avaimet tukevassa kädessänsä, ettei tavaroita tuhlattaisi pois ja hän suojelee kanatarhaansa, ettei kärppä pääsisi tunkemaan sinne sisälle. Jos muukalaisella on aikomus hyppäämällä hevoisten yli päästä osalliseksi minun puolisoni perintömaihin, varasto-aittoihin ja keittiöön tulee hänen uhkarohkeutensa häntä varsin vähän hyödyttämään. Mutta sinun täytyy minun tyttärenäni pysymän vieraana miehelle, joka elää kuin raakalainen, ilman koditta, maapakolaisena ja yhtä köyhänä, kuin kuljeskeleva mierolainen, joka anelee almua meidän ovellamme.
Irmgard ojensi itsensä suoraksi. — Kenestä sinä, ruhtinatar, puhut? Tarkoitatko sinä sitä sankaria, jonka ruhtinas kutsui kunniaistuimelle? Sitäkö syytöintä, joka tuli meidän luoksemme täydellisesti luottaen isiemme valaan? Minä olen kuullut kerrottavan, että minun isoisäni pyhään juomaan sekoitti pisaroita verestänsä erään kuningassuvun veren kanssa, jotta heidän jälkeentulevaisensa rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiansa. Jos sen kuninkaan poika onkin vieras muille, ei minun isoisäni huoneessa saa kuitenkaan kukaan nimittää häntä siksi, et edes sinäkään.
— Kuullessani sinun uppiniskaista puhettasi, — lausui äiti — virkistyy uudellensa minun vanha suruni siitä, ett'ei sinun veljesi enään ole elävitten joukossa. Sinä kovan onnen päivänä, jolloin eräs kuninkaan miehistä tappoi hänet, jäit sinä ainoaksi lapsekseni ja huolenpitoni esineeksi ja pahasti palkitset sinä äitiäsi hänen vaivoistansa.
— Jos minun veljeni olisi elossa, tulisi hänkin pitämään suurimpana kunnianansa päästä sen sankarin asekumppaliksi, jota sinä nimität kerjäläiseksi.
— Veljesi kadottua maan päältä, pääsit sinä perintöoikeuteen tässä maassa, ja sinun äitisi täytyy pitää varalta, kenelle sinun isäsi antaa sinut puolisoksi.
— Jos minulla on perintöoikeus tähän taloon, olen myöskin perinyt liiton velvollisuuden ja vannotun valan ja minä aijon pitää ne pyhänä. En milloinkaan ole kieltänyt kunnioitustani sinun heimolaisiltasi, en Sintram-enolta enkä veljesipojalta Theodulf'ilta, mitä tahansa minä heistä sydämessäni ajatellenkin. Älä siis nuhtele minua siitä, jos minä näytän ystävällistä mielialaa niitäkin kohtaan, jotka ovat ystäviä minun isänikin suvulle.
— Vaiti, sinä uppiniskainen, — vastasi äiti kiivaasti; — liian kauan on ruhtinaan tahto sallinut sinun olla kodissasi; aika on jo käsissä, että sinun uhmaileva mielesi tulee avioliiton kautta masennetuksi.
Ruhtinattaren mentyä huoneesta, Irmgard katseli liikkumattomana eteensä ja puristi kovasti yhteen käsiänsä. — Ruhtinatar puhuu ankaria sanoja palvelijattarelle, lausui sisään-astuva Frida, — kerma on päässyt happanemaan maitohuoneessa.
— Ankara on hän meitä muitakin kohtaan, — vastasi Irmgard, ääntäen vaivaloisesta sanojansa.