Ingo laski kätensä tuon uskollisen miehen olkapäille: — Tahtoisithan sinäkin, urho, ennemmin ratsastaa siihen ansaan, jonka kuningas meille virittää, kuin kau'emmin kuunnella tätä myllynkivien kahinaa, jolla vihamielinen nainen loukkaa meidän kunniaamme. Ja kuitenkin pitää minua täällä ikäänkuin rautakahleet. Minä lähden pyytämään ruhtinaalta apua tätä häväistystä vastaan, mutta tätä seutua en minä jätä, ennenkuin olen saanut varmuuden eräässä asiassa, jonka toteutumista minä palavalla halulla toivon.
Answald-ruhtinaan istuessa seuraavana päivänä miestensä kanssa aamiaisaterialla muukalaisten olematta joukossa, avattiin ovi, ja Irmgard astui kynnyksen yli; hänen jäljessänsä tuli Frida, kantaen jauhosäkkiä. — Suo anteeksi herra, — lausui Irmgard, — että minä rohkenen tarjota sinulle, mitä sinun tyttäresi käsi on auttanut myllynkivillä jauhamaan. — Neitsyet asettivat säkin ruhtinaan jalkain juureen. Kummastellen katseli ruhtinas säkkiä. — Mitä tämä tomuinen lahja merkitsee, onko se aijottu uhriksi Jumalalle, koska vapaasukuisten neitsyjen kädet ovat pyörittäneet myllynkiviä?
— Ei uhriksi, — vastasi Irmgard, — vaan sovinnoksi rikotusta vuorovieraisuudesta ovat vapaat kädet jauhaneet viljan. Minä pyydän sinua herra, jos se näyttää sinusta oikealta, lähettämään nämät jauhot vieraillesi. Sillä minä olen kuullut sinun väkesi jo kieltävän heiltä jauhoja puuroksi ja leiväksi, ja että nuot jalot vieraat täytyvät itse sinun kattosi alla tehdä orjattarien töitä.
Silloin paisuivat verisuonet ruhtinaan otsassa ja hän kysyi, nousten uljaana seisovallensa: — Kuka on tehnyt minulle tämän häpeän? Sano, Hildebrand, sillä sinun huolenasi on vieraiden ravitseminen.
Hildebrand kumartui, hämillänsä ruhtinaan vihasta. — Naiset, — lausui hän, — olivat närkästyneet Vandalein epäkohteliaisuudesta sekä itkivät raskaan työn takia, ja ruhtinatar arveli heillä olevan syytä valituksiinsa.
— Kuinka rohkenet sinä rangaista muutamain epäkohteliaisuutta tekemällä kaikille suuren vääryyden? Herraasi olet sinä häväissyt hänen vieraidensa silmissä ja saattanut hänelle pahan maineen kansassa. Ottakaa heti säkki ja kantakaa se vieraiden asuntoon, ja sinua, ukko, neuvon minä menemään mukana ja antamaan sellaisen selityksen, jonka he mielellänsä hyväksyvät. Mutta sano naisille, että jos he vielä kerran tästälähin valittelevat, tulee ankara käsi tuottamaan heille vieläkin suurempaa tuskaa.
— Älä vihastu vaimoihin, herra, — sanoi Irmgard, — he ovat kylläkin halukkaita ja toimittaisivat mielellänsä karttuneen työnsäkin; mutta eräs mies rohkenee sinun talossasi olla olevinansa isäntänä sinun palkollisillesi, ja tämä mies on sinun asemiehesi Theodulf. Monet pelkäävät hänen jyrkkää luontoansa ja tahtovat päästä hänen suosioonsa nyt tahi tulevaisuudessa. Hän kieltää mielensä mukaan tyttöjä tekemästä työtä vieraiden hyväksi tahi tanssimasta heidän kanssansa. Ei yksikään rohkene kannella sinulle; mutta minä en aijo sinun tyttärenäsi suvaita, että minun isäni talossa palveluksessa oleva loukkaa meidän kunniatamme.
Kun ruhtinas kuuli tämän, ajatteli hän tosin tyttärensä olevan oikeassa, mutta samalla kertaa tunsi hän salaista levottomuutta sentähden, että neitsyt niin suurella halveksimisella puhui miehestä, jonka hän salaisesti oli määrännyt hänen puolisoksensa ja joka juuri nyt seisoi niin synkkänä hänen edessänsä. Sentähden vihastui hän heihin kaikkiin ja lausui vihdoin tyttärellensä: — Et ole sinä suotta pyörittänyt myllynkiviä; samoinkuin kova kivi, jauhavat sinun sanasikin rikki sinun heimolaisesi hyvän maineen. Kuitenkaan en moiti sinua lahjastasi, sillä se voi kentiesi sovittaa suuren loukkauksen. Mutta sinä, — jatkoi hän, nostaen uhkaavasti kättänsä Theodulf'ia kohden, — älä unohda minun olevan isäntänä tässä talossa, niin kau'an kun minä elän, jott'en unohtaisi talon emännän suovan sinulle hyvää. Jos joku teistä tästälähin rohkenee loukata minun vieraitani pahoilla sanoilla tahi salaisilla juonilla, niin tulee sekä talo että hänen oma nahkansa sille ahtaaksi.
Answald-ruhtinas ajoi heidät kaikki pois ja äkäili yksinäisyydessänsä. Vihdoin meni hän ruhtinattaren asuntoon ja puhui hänellekin kovia sanoja sekä sätti heimolaistansa, Theodulf'ia. Gundrun-rouva vaaleni, hän kyllä huomasi menneensä liian pitkälle, ja että hänen puolisotansa syystä hänen takiansa voitaisiin moittia, ja hän lausui lepytellen: — Palvelijattarien vastahakoisuus oli ainoastansa aijottu varoitukseksi muukalaisille, että pitäisivät kotirauhan pyhänä; asia on nyt selvillä ja tulee vast'edes vältetyksi; älä siis sinäkään enään ole siitä huolissasi. Ja mitä minun sukulaiseeni tulee, niin tiedäthän, kuinka uskollisesti hän on sinua palvellut, ja että hänellä sinun tautiasi on arpensa. — Ja kun hän jokseenkin oli onnistunut ruhtinaan lepyttämisessä, jatkoi hän: — Vallitsipa vielä muutama kuukausi sitten huoleton levollisuus meidän talossamme ja tanhuvillamme, mutta nyt on rauha pois talosta, sopu maasta, ja kovalla hädällä uhkaa meitä kuninkaan viha. Jalosukuinen mies on sinun vieraanasi, mutta onnettomuus riippuu hänen kintereillänsä. Minä ajattelen sinun tytärtäsi, herra, hän rukoilee, että kihlaus hänen sukulaisensa kanssa julistettaisiin mitättömäksi. Lapsen mieli joutuu joskus toivomuksillansa ristiriitaisuuteen hänen vanhempainsa tahdon kanssa.
— Mitä yhteyttä on Ingolla tytön uppiniskaisuuden kanssa? — kysyi ruhtinas vihaisesti.