Poika antoi kättä vieraalle, Ingo nosti pienokaisen syliinsä ja suuteli häntä, ja poika karkasi heti ystävällisesti hänen kaulaansa. Nyt astui kuningaskin lähemmäksi; kuningasparin välissä kulki Ingo saliin, vaihtaen tervehdyssanoja heidän kumpaisenkin kanssa, kunnes kuningas käski tallipäällikköä saattamaan vieraat heidän asuntoonsa. Ingo palasi seurueensa luokse, Thüringein kasvot kirkastuivat hiukan, yksi ja toinen soturi lähestyi muukalaisia, tervehti heitä ja saattoi heitä siihen saliin, joka oli määrätty vieraiden asunnoksi. Palvelijat kantoivat sinne ruokaa ja juomaa, patjoja ja peitteitä. Ja taaskin tuli kuninkaan tallipäällikkö kutsumaan Ingoa kuninkaan illallis-aterialle.
Vasta myöhään illalla palasi Ingo erään kuninkaan palvelijan ja soihdunkantajan seuraamana miestensä asuntoon. Salin ovella istui Berthar yksinänsä, pitäen miekkaansa jalkojensa välissä: hänen kilpensä oli nojallaan ovenpieltä vastaan ja hänen harmaja partansa sekä nutun alla oleva panssaripaitansa kimalteli soihdun valossa. Ingo päästi tervehtien kuninkaan palvelijat menemään. Berthar asetti soihdun erään rautaisen kynttiläjalan, joka oli miehen korkuisena keskellä laattiaa, isoon torveen. Soihdun valo kohtasi urhojen rivejä, missä he makasivat patjoillansa laattialla, miekka vieressänsä ja kypäri sekä panssaripaita päänalustan kohdalla.
— Sinä olit uskollinen vahti, isä, — lausui Ingo, — miltä tuntuivat meidän uudet isännät sinusta?
— He ovat kierosilmiä, — hymyili ukko, — ja sananparsi on oikeassa, kun se lausuu: mitä suurempi kuningas, sitä äkäisempiä kirppuja peitteessä, jonka hän levittää saapuneen vieraan ylle. Laiha oli kuninkaan tarjoama illallis-ateria, mutta kuningatar lähetti meille viiniä sekä hyvää haukkapalaa, ja sinun miehesi lepäävät nyt kylläisinä ja väsyneinä matkastansa sota-asunsa vieressään. Tämä on avara asumus, — jatkoi hän, samassa kuin hänen silmäyksensä tähystellen lensi pitkin noita pimeitä nurkkia, — tuolla korkealla paikalla on sinun herrasvuoteesi valmistettu. Ota se huomioosi, kuninkaani, että jättiläislinnan kivimuurien joukossa on tämä sali yksinänsä puusta, ja syrjässä se on muurin vierustalla, joka nouseikse sen takana, ja jos joku kuninkaan palvelijoista kentiesi yön aikana tuo soihdun lähelle puuseinää ja sulkee oven, palaa sali kaikessa hiljaisuudessa, ja tulen sähinä ei tule suuresti häiritsemään linnan isännän lepoa. Ingo heitti vanhukselle salaisen silmäyksen ja kysyi hiljemmällä äänellä: — Miten kohtelivat teitä kuninkaan miehet?
— He hiipivät kuin ketut pesänsä ympärillä, he eivät ole tottuneet hovitapoihin, vaan kerskailivat herransa mahtavuudesta ja tutkivat tarkasti meidän aseitamme. Minä huomaan, herra, että kaikki toivoi saada vaihtaa aimo iskuja meidän kanssamme. Sinä, kuninkaani, olet jonkun kerran ollut vihollisen saarroksessa, mutta ei koskaan ennen ole aitaus ollut niin luja.
— Bisino-kuningas ei tiedä vielä, minkälaisia käskyjä hänen pitäisi antaa, — vastasi Ingo, — ja kuningatar on meille suosiollinen.
— Ei yksikään hovin palvelijoista kehunut kuningattaren kauneutta, — lausui vanhus, — ja siitä päätän minä heidän pelkäävän hallitsijatartansa. Kentiesi auttaa tämä minun pelkoni kuningastani saamaan rauhallista unta tänä yönä. Minä sammutan soihdun, ett'ei sen valo ilmaisisi kenenkään keihäälle sinun makuupaikkaasi. Ensimäinen yö makuuhuoneessa on aina huolellisin vieraalle.
— Kentiesi on se viimeinenkin, — vastasi Ingo.
— Minun tulee pitää vahtia, isä: sinut lähetän minä yösijallesi.
— Luuletko sinä vanhuksen voivan nukkua, missä sinä et ummista silmääsi? — Hän nosti Ingolle istuimen lähelle ovea, jossa varjo peitti istujan, sitte istahti hän itse jälleen paikallensa rahille, laski kätensä miekan kahvaan, kuulteli pihasta tulevaa jyryä ja silmäili väliin viileän talviyön tähtitaivasta. — Tähtienkin sanotaan tuolla ylähällä istuvan hopeaisilla istuimilla ja poistavan onnettomuuksia hädässä olevilta ihmisiltä, jotka rukoillen heitä silmäilevät, — lausui Berthar hurskaasti. Minä olen vanha puu, ja minun kaatamiseni aika on jo tullut: sinunkin takiasi, kuninkaani, olen joskus ikävöinyt taistelua jaloja vihollisia vastaan, joka tekisi kunniakkaan lopun sinun vaivoistasi. Mutta nykyään näin minä metsässä jalon immen, joka sinua lempii ja on sinulle uskollinen, ja nyt pelkään minä sinun puolestasi yön synkkää pilveä, joka eroittaa meidät tähtien valosta, ja minä pelkään öistä myrskyä, kun se vinkuu tämän puukaton harjalla. Sillä pimeässä, niin minä arvelen, tulee kuningas panemaan toimeen, mitä hänen ilkeä luonteensa neuvoo.