— Eipä sinun isäntäsi taida mielellänsä metsässä olla asekumppanittansa.
— Sen otuksen, joka juoksentelee päivän valossa, minun kuninkaani kyllä tappaa miestensä kanssa; jos taas on kysymyksessä yöllä liikkuvain susien pyydystelemistä, ei hän tule puuttumaan minun läsnäoloani. — Kuningatar katsoi vakavasti hänen silmiinsä ja astui askeleen eteenpäin. — Minä en tällä hetkellä näe sinua ensi kertaa, Berthar; vaikka sinun hivuksiisi siitä ajasta onkin satanut lunta, tunnen minä sinut kuitenkin.
— Vanhan miehen muisto on epävakainen; monta ihmistä olen minä nähnyt siitä ajasta, kuin minun kuninkaani rupesi koditoinna kuljeskelemaan ympäri maailmaa; kypeniä sattui minun silmiini, kun taloni kotiseuduillani paloi poroksi, jonka vuoksi en enään tunne niitä ihania kasvoja, joita nyt näen.
— Syystä sinä, vanhus, olet vihoissasi minun sukulaisilleni. Muinoin tekivät sinun kuninkaasi isä ja minun isäni liiton keskenänsä, mutta Gundomar-veljeni unohti vannotut valat; hän taisteli teidän vihollistenne liittolaisena Oder-virralla, ja minut lähetettiin vielä lapsena Thüringein kuninkaan puolisoksi. Tunnetko minua nyt, Berthar?
— Vesa on kasvanut komeaksi puuksi; toiset linnut sen latvassa nyt laulavat kuin ennen aikaan.
— Kuitenkin kantaa puu joka vuosi samanlaisia kukkia. Ja sinä, ijäkäs urho, saat kuningattaresta ystävän. Oletko tyytyväinen asuntoosi linnassa, ja ovatko kuninkaan miehet kohdelleet sinua kohteliaasti?
— Hovissa kohtelevat palvelijat samalla lailla kuin heidän isäntänsäkin; sinun suosiosi, kuningatar, takaa meille hyvää tahtoa sinun palvelijaisikin puolesta.
— Kuningattaren otsa synkistyi. — Tuo on ylpeiden vieraiden puhetta, — jatkoi hän väkinäisellä hymyllä, — minä arvelen elämän tuntuneen sinusta hauskemmalta metsämajoissa.
— Me olemme matkustelevaisia, kuningattareni; sitä, kun koditoinna kuljeskelee ympäri kansojen kesken, auttaa iloinen mieli; hänen täytyy olla ilman talotta ja vaimotta ja nauttia, mitä kukin päivä hänelle suo, saalista, juomaa, naisia; hänellä ei ole valitsemisvaltaa eikä tuskiakaan; huoletoinna ajattelee hän erotessaan seuraavan päivän työtä. — Vanhus huomasi kuningattaren taaskin ystävällisesti hymyilevän hänelle ja lähestyvän häntä, lausuen: — Tuolla tornissa on kuningattaren huone, ja jos sinä joskus vilkaiset keihäistäsi ylös tuonne akkunaan, palaa siellä kentiesi lyhty, joka edeltäkäsin varoittaa sinua susijahdista. Hän viittasi vanhukselle tervehdyksen ja palasi jälleen seurueensa luokse. Mutta vanhus katseli kummastuneena hänen jälkeensä, sitten otti hän taaskin vasaran ja antoi sen paukkua, mutta hän ei enään laulanut.
Seuraavana yönä ei mitkään nuolet, eikä kuninkaan sutten ulvonta häirinnyt vieraiden muukalaisten lepoa. Päivä päivältä muuttui kuningas ystävällisemmäksi heitä kohtaan ja kehui soturilleen heidän kohteliaisuuttansa ja heidän kykyänsä hevoisen ohjaamisessa leikkitaisteluissa. Hermin, tuo nuori kuninkaan poika, tuli usein Ingo-orpanansa luokse tämän asuntoon lapsellisten aseidensa kanssa ja silitteli Bertharin harmaata partaa sekä pyysi häntä kertomaan jonkun hauskan tarinan. Eräänä aamuna metsästysretkellä tuli Ingo vieläkin rakkaammaksi isännällensä, kuin hän tätä ennen oli ollutkaan. Kuningas oli metsästysinnossansa ratsastanut kau'aksi muiden edelle ja oli erään kallioseinän vieressä laskeunut ratsultansa sekä luiskahtanut kumoon iljanneella ja makasi nyt silmänräpäyksen turvattomana erään villihärjän sarvien edessä. Silloin astui Ingo oman henkensä vaaralla kuninkaan ruumiin suojelukseksi ja tappoi tuon raivoisan eläimen. Kuningas nousi seisomaan ja lausui, ontuen kaatumisestansa: — Nyt, ollessamme kahden kesken, ja kun ei ketään sotureistamme ole ollut läsnä, olen minä tullut tuntemaan sinun rehellisen mielialasi; sillä jos et sinä olisi juossut apuun kuin metsäkoira, olisi tuo raivoisa elukka lingoittanut minut ilmaan turmioksi kylkiluilleni, eikä kukaan olisi voinut moittia sinua siitä. Mutta minä tiedän kuitenkin nyt, mitä ei kenenkään muun tarvitse tietää.