Kau'an kesti kuninkaiden keskustelu, ja vihdoin huudahti Bisino: — Tuo malja, juomanlaskija, juodaksemme ystävyyden muistoa, ennenkuin Ingo-urho meistä eroaa. — Portailla olevien miesten joukossa syntyi vilkas liike, juomanlaskija riensi pois ja palaisi suuri simamalja kädessänsä, kuninkaat tekivät toisilleen lupauksensa maljan ääressä ja käsi pojan pään päällä. — Ja nyt me, Ingo, erotaan — lausui kuningas, — minua surettaa, että sinä olet kuljeskeleva urho, etkä ole minun sukulaisiani ja sittekin, jos sinä olisit minun heimolaisiani, olisit sinä kentiesi vähemmin rakas minun sydämelleni.
— Muistele minua ystävällisesti, kuningas, — lausui Ingo ja huudahti sitten iloisena vanhukselle: — Olkaat valmiit lähtemään, me ratsastamme pois.
— Keskellä päivää me tulimme — vastasi Berthar, minun kuninkaani ja hänen miehensä eivät hiivi pois kuten öiset varkaat. Jos meidän päämiehemme käskee meitä lähtemään ennen kukonlaulua, pyydän sinua, Bisino-kuningas, käskemään miehiäsi näyttämään tietä niillä soihduilla, joita he tänä iltana niin huolellisesti ovat kantaneet, käydessänsä tämän salin ympärillä, jotta meidän poislähtömmekin tapahtuisi ikäänkuin keskipäivällä.
Kuningas katsahti ensin vihaisesti tuohon rohkeaan, mutta sitte lausui hän: — Minä pidän sinusta paljon, sinä osaat taistella isäntäsi puolesta sekä miekalla että sanoilla. Nouskaat ratsunne selkään, te korskeat vieraat, mutta te, minun mieheni, sytyttäkäät soihdut, sillä teidän kuninkaanne seuraa vieraitansa portille.
Sillalla erosi Ingo kuninkaasta ja hänen pojastansa, ja kaikki hämmästyivät, kun kuningas, otettuaan jäähyväiset, vielä kerran juoksi palkkien yli Ingon luokse sekä suuteli ja syleili häntä. Hymyellen silmäili Berthar soihdunkantajien synkkiä kasvoja. — Ratsastakaatte vitkaan, — käski hän portin ulkopuolella olevia Vandaleja, — ett'eivät luule meidän heitä pelkäävän. — Ratsasta sinä edellä, Wolf, ja anna hevoisten ravata yöilman viileydessä; hyvin kävikin meidän käyntimme kuninkaanlinnassa.
Kun portti oli suljettu vieraiden jälkeen sanoi kuningas käskien miehillensä: — Se, joka tänään tahi huomenna lavertelee tästä yöstä tahi maljan ääressä kuiskuttelee Romalaisen kanssa, kuten monet tänään ovat tehneet, hänen suunsa tulee kuninkaan kirves tukkimaan.
Sitte otti hän makaavan lapsen käsivarsillensa ja kantoi sen omaan huoneesensa. Mentyänsä tornin ohitse, heitti hän alakuloisen silmäyksen kuningattaren huoneeseen. Siellä sisällä makasi epätoivoinen nainen, pää akkunanlaitaa vasten, ja kuulteli miesten sorinaa ja kaukana taukoavaa hevoisten kavionkopsetta. Mutta kuningas ajatteli: — Joll'ei minun puolisoni olisi korkeasukuinen, olisi tiima parempi sekä hänelle että minulle. Sillä mielelläni antaisin minä hänelle selkäsaunan ja sitte taaskin pitäisin häntä hyvänä. Tahtoihan hän katkaista vaatteen [tarkoittaa avioeroa. Suoment. muist.] meidän välillämme. Ja hän on taistellut minun miekkaani vastaan; luuleeko hän minun voivani unohtaa sitä? — Mutta mitä Romalaiseen tulee, on minulle perin pohjin mieluista, ett'ei hän saa tahtoansa esille, sillä hävytöin oli hänen vaatimuksensa ja häpeämätöin hänen lähettiläänsä. — Ja seuraavana aamuna kutsutti kuningas luoksensa ällämystyneen Harietton ja lausui: — Suuren Caesarin tähden olen minä tehnyt ja toimittanut kaikki, jonka minun kunniani kuninkaana sallii, enkä niitäkään enempää. Minä olen lopettanut ystävyyden tuon maanpakolaisen kanssa ja sallinut hänen lähteä täältä suojeluksetta, jotta hän poistuisi minun valtakunnastani. Ja kaiketi ratsastaa hän nyt jo kaukana arolla. Kun kuningas jälleen meni aarrekammioonsa ja katseli kuvaansa astiassa, lausui hän huoaten itseksensä: — Yksi huoli haihtui, mutta toinen, suurempi tuli; yksi seikka minua lohduttaa, ja se on nuot rehelliset kasvot, jotka minä näen.
9.
Idis-linna.
Metsäseuduillakin asuvissa nuorissa miehissä heräsi matkustamisen halu, kun puitten oksat alkoivat paisua nesteistä ja tulivat hiirenkorvalle. Taloissa kuiskaeltiin salaperäisesti, ja rivakkaat nuorukaiset pitivät salaisesti neuvottelujansa metsän peitossa, sillä retkeä eivät olleet kihlakunnan vanhat ja viisaat käskeneet, eikä sitä aljettaisi kihlakunnassa tavallisilla julkisilla uhrijuhlilla, vaan ainoastansa joukko tyytymättömiä erosi rakkaasta kotiseudustansa omin päinsä ja omalla hulvallansa sentähden, että heidän mielensä teki suurempia maan-aloja. Aluksi olivat vaan muutamat harvat päättäneet kokea onneansa vieraassa maassa ja näitä johti Beron pojat, Baldhard ja Bruno; mutta pian rupesi muidenkin rehellisten maanviljelijäin nuorempain poikain mieli tekemään matkalle, ja näiden kera lähti villipäitä ja metsässä samoilijoita, joista tappeleminen oli mieluisempaa kuin maansa viljeleminen ja vieläpä moni naapurinsa kanssa riitaantunut perheenisäkin. Moni sai myöskin sydänkäpyseltään kehoituksia lähtemään; ennen lähtöänsä kosi hän lemmittyänsä, ja kun perheessä oli useampia tyttäriä, uskalsi isä luopua lapsestansa, luottaen tulevaisuuden toiveesen. Tällä kertaa ei ollut kysymyksessä retki kaukaisiin maihin, ainoastansa kuun ja tähtein, suhisevan tuulen tahi lentävän korpin opastamana, sillä seutu, johon uutismaata aiottiin raivata, oli vaan muutaman päivämatkan päässä kihlakunnan rajasta, ja tie kulki metsän ja viljelysten kautta, joita omisti ennen samaa tietä tänne siirtyneet kansalaiset. Sentähden ei matkaanlähtevillä ollut pelkoa, että heitä tiellä hätyyteltäisiin, eivätkä he suuresti huolineet eväästä eikä eläimenruo'asta. Sitäpaitsi toivoivat he tulevansa ystävällisesti vastaanotetuiksi siinä seudussa, johon aikoivat rakentaa majansa, sillä muuan viisas perheenisä oli ennakolta varovasti tehnyt sovinnon tämän kansan kanssa matkasta, johon he aikoivat lähteä. Ja sittenkin valmistivat lähtijät itseänsä matkaan vieläkin salaisemmin, kuin heidän tapansa muutoin olikaan; sillä ei ollut kaikille kihlakunnan päämiehille mieluista matka, joka vähensi heidän nuorten sotilainsa lukua, ei Answald-ruhtinaalle eikä Sintramin suvulle, jotka koettivat hillitä muuttamisen halua niin paljon kuin heidän voimassansa oli. Myöskin oli poismuuttajilla kuninkaan viha peljättävänä, sillä hän voisi häiritä heitä uutis-viljelysten raivaamisessa ennenkuin he olisivat ennättäneet saada jalansijaa tuossa uudessa maassa. Sentähden olivat ne, jotka mielivät muuttaa pois, ryhtyneet öiseen keskusteluun ja valinneet Beron pojat johtajaksensa ja viimeisinä kuukausina varustaneet itseänsä matkaan sekä hankkineet itsellensä apua sukulaisiltansa, tehneet vankkureja ja maanviljelyskaluja sekä ostaneet niin paljon karjaa, kuin irti saivat. Ja he aikoivat lähteä matkaan yksi erällänsä kaikessa hiljaisuudessa, kokoontuakseen rajan toisella puolella järjestetyksi matkueeksi.