Irmgard kietoi itsensä ja poikansa tuohon laajaan viittaan ja meni polkua ylöspäin. Mutta Ingo kääntyi taaskin kuningattareen ja näki tämän taistelevan voidakseen hillitä itseänsä, ja että Sintram oli hypännyt ales hevoisensa seljästä sekä lähestyi paljastetuin miekoin. Mutta kuningatar viittasi hänelle, ja Sintram vetäysi totellen takasin.
— Rohkea se käsi oli, joka otti kuningattaren viitan, mutta miehen tulee puollustaa perheensä kunniaa; sinä, Ingo, olet rohkeasti korvannut, mitä me kiivaudessamme unohdimme, enkä minä ole siitä sinuun vihoissani. — Hän viittasi toistamiseen seuralaisellensa, Sintram meni kau'emmaksi hevoisineen, ja Ingo seisoi yksinään kuningattaren edessä. — Niin on käynyt kuten minä toivoinkin, — lausui Gisela-rouva, — sinä seisot minun silmieni edessä, Ingo, kuten muinoin, koska minä salin portailta lausuin sinut tervetulleeksi; ja samoin kuin silloin tulen minä nytkin luoksesi ystävällisellä mielellä. — Ja hän jatkoi vakavammin: — Sinulla on minun maassani vihamiehiä, jotka uhkaavat sinun onneasi, ja korkealle kuuluu heidän kostonhuutonsa kuninkaanlinnassa; minun kansalaiseni, Burgunditkin, valittavat, kuten olen kuullut, sinun ryöstävien miestesi tähden.
— Sinä tunnet tavat maanrajalla, kuningatar; minun mieheni ovat itse kostaneet vahingon, jonka muukalaiset heille ovat tehneet. Mutta jos minun mieheni ovat tehneet jollekin Thüringiläiselle vääryyttä, olemme me rientäneet antamaan vääryyttä kärsineelle korvausta; pidä sinäkin, kuningatar, rauhaa, jota Ingo ja hänen rajakansansa toivoo sinun vallaltasi.
— Sillä urholla, jonka minä muinoin tunsin, oli suurempi kunnianhimo, kuin Burgundein lehmäin ajaminen suojelusmuurinsa sisäpuolelle, — ivasi kuningatar.
— Mies, joka levotoinna kuljeksii ympäri maailmaa, veistelee mielellään itsellensä katoksen, jonka alla hän isäntänä voi hallita, vastasi Ingo.
— Epävarmalta näyttää minusta katos, — vastasi kuningatar, — josta kansan huudot kutsuu ulos perheenemännän. Isä ja sulho, joilta sinä olet neitsyen ryöstänyt, vaativat sotaretkeä sinua vastaan, nuori kuningas tarvitsee jalosukuisiensa apua eikä voi kieltäytyä vaatimasta sinulta takasin ryöstettyä, ja minä pelkään tuhon tulevan sinulle, sillä ainoastansa suurella vaivalla on kuninkaan tahto tähän asti voinut hillitä noita kiukustuneita miehiä.
— Sinun uhkauksesi, kuningatar, pakoittaa minua vieläkin suuremmalla voimalla suojelemaan taloani; jos sota on lähellä, on se minulle tervetullut; lieden ääressä riippuva miekka ruostuu.
— Mieletöin, — huudahti kuningatar ja astui lähemmäksi, — aivan huoletoinna elät sinä täällä metsässä, sill'aikaa kun pyydystäjät lähestyvät sinua joka taholta. Caesar on alkanut uuden sotaretken Alemaneja vastaan ja sinuakin etsii hänen kostonsa; hän on tarjonnut liittoa Burgundeille, ja Gundomar on käskenyt miehensä aseisiin.
— Caesarista sinä puhut, — lausui Ingo. — Kiitos, kuningatar, tästä hyvästä sanomastasi! Sentähden minun miekkani helähtikin, ja sieltä lähestyy sankari, jota minä olen yöt ja päivät ikävöinyt: — Hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui miekkaansa.
— Hyvin sinä, urho, puhut, — lausui Gisela, itsekin innostuneena hänen tulisesta luonnostansa, — turha vaiva olisi peloitella sinua vaaroilla. Minä olen tullut varoittamaan sinua, sillä minä voin tarjota sinulle mahtavampia liittoja kuin metsän ja rajamaiden talonpojat. Ingo-orpanani, mieluummin uskon sinulle kuin kenellekään muulle miehelle nuoren kuninkaan ja itseni; minä haluan saada sankarin, joka sodassa voi johtaa minun miehiäni ja opettaa poikaani, miten mainetta voitetaan. Sellaiseen kunniaan olen minä sinut määrännyt, ja saadakseni sinut kuninkaanlinnan palvelukseen olen saapunut tänne.