Ingo meni vielä kerta noiden pienten akkunaluukkujen luokse ja katseli joka haaralle pimeään maisemaan. Taivas loisti kuni kirkkain kulta, ja alhaalla laaksossa nousi usva purosta. Hän katseli noita aallonkaltaisia kukkuloita, noita synkkiä metsiä, tuota hedelmällistä ketoa; sitte kääntyi hän vaimoonsa ja sulki hänet syliinsä. — Kun runoilija lauloi salissa, ja sinä ennen muita kunnioitit muukalaista, silloin rakastit sinä minua sentähden, että minä johdin urhoja kuolon tiellä. Mikä on muuttanut mielesi, Vandaalin vaimo?
— Tuska, jonka tunsin ajatellessani, että sinut menettäisin, — vastasi Irmgard hiljaa ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten.
Ingo piti häntä kiinteästi puristettuna itseensä. — Korkealla kannoin minä päätäni, vaikka olinkin maanpakolainen mies, iloisena nautin minä kunkin päivän tuomaa onnea, sillä minä pidin elämätä vähäpätöisenä mainehikkaasen kuolemaan verraten, ylpeä olin minä uskollisuudestani kaikkia kohtaan, joille olin antanut lupaukseni, ja siitä, että viholliseni minua pelkäsivät. Ken tahtoo tallata lokaan tätä minun ylpeyttäni, hänet minä tapan tahi tappaa hän minut. Mutta ylpeämpänä kuin koskaan ennen, varustaun minä tällä kertaa tappeluun. Sillä vahvempana kuin koskaan ennen lähestyy vihollisen voima, ja sinä, lemmittyni, olet omilla silmilläsi näkevä, ylistikö runoilija syyttä sinulle urhoasi. Valmista itsesi, ruhtinatar, vastaanottamaan puolisosi kunniapäivää, sillä pian saat sinä morsiushuoneesi ympärillä kuulla joutsenten julmaa laulua ja nähdä pilvissä taivaan sillan, jota myöten urhot rientävät ylöspäin.
Tummemmaksi tulivat öiset varjot, vahtirovio leimusi ja levitti punaisen hohteen sekä savupilviä pihan yli, jossa miehet varustausivat puollustukseen. He raivasivat pihan rattaista ja työkaluista, kantoivat esille heittokeihäitä ja latoivat kasaan kiviä; vaimotkin olivat auttamassa, he toivat ahkeraan vettä lähteestä ja täyttivät salin vieressä olevat astiat ja sammiot. Sanantuojia tuli kylissä asuvan väen luota rientämällä pihaan, ja johtajien käskyt kaikuivat ympärysmuurin sisällä.
Irmgard astui Fridan seurassa ales korkealta yliseltä. Hän oli voittanut epäilyksensä ja ikäänkuin jumalattaren kannattamana kulki hän pihan poikki. Berthar hymyili mielissään hänet nähdessänsä. Hän nousi äkkiä seisovallensa maasta, jossa hän naulaili suurta heittokonetta, ja tervehti kuten soturi päällysmiestänsä. — Noin on minusta mieluista, — lausui hän, — nähdä kuningatar koristettuna, hänen kasvojensa tyyneys sekä hänen rinnassansa oleva kultakoriste ilahuttaa minua. Niitä häitä minä ylistän, joissa morsian on noin yltäkylläisesti koristettu. Sillä iloisina me, pojat, taistelemme, nähdessämme meidän hallitsijattaremme urhottarena lähestyvän soturia. Mutta kuulehan vielä ystävällinen neuvo vanhuksen suusta. Hyvä emäntä olet sinä ollut hurjille pojille rauhan aikana, sinä olet pitänyt huolta kaikista ja ollut jäykkä kaikkia kohtaan, kuten oikean perheenemännän tuleekin olla, ett'ei rohkea silmäys tahi sopimatoin pilapuhe simasta päihtyneiltä miehiltä uskaltaisi ilmi sinun läsnäollessasi. Mutta osoitapa nyt taasen, jos hyväksi näet, suosiollista kohtelua sotureille, puhu heille kaikille ystävällisesti ja jaa heille anteliaasti varoja, joita sinulla on kellarissa ja aitassasi. Sillä en minä pelkää joutuvamme ru'oan ja juoman puutteesen sillä ajalla kun sota kestää; mutta moni lyö kovemmin ja lingoittaa aseensa voimakkaammin, jos häntä toverinsa seurassa kestitetään simalla ja runsaalla särpimellä. Tähän asti olemme me vaan väijyneet burgundilaisia rosvoja, mutta tällä kertaa tulee meillä olemaan työ, josta vastaiset sukupolvet tulevat kertomaan.
Irmgard ojensi hänelle kätensä, ja vanhus tarttui siihen kunnioituksella. — Mitä minuun tulee, on nyt kaikki niin tapahtunut, kuten kauan olen toivonutkin, — jatkoi hän, — ahtaanpuoleinen taistelukenttä, tulinen ottelu ja minä päällikköni rinnalla. Yksi asia minua vaan tekee levottomaksi, se, että joukko, joka hänen kanssansa astuu taistelukentälle on niin harvalukuinen. Sillä sotajumala laskee mieluummin pellollansa joukottain kaatuneita miehiä kuin yksinäisiä korsia.
— Tule tänne, Wolf, — huudahti Berthar tuolle nuorelle Thüringiläiselle, — sinä osaat oleskella sievästi naisten kanssa, ja he kehuvat sinun tanssitaitoasi. Sentähden pitääkin sinun ruveta heidän kaitsijaksensa. Johda naisia vierittämään ales kiviä kalliolta ja heittämään vettä tuleen, jos katto syttyy. Tuo kuopasta meidän kokoamamme härjän- ja hirvennahat ja levitä ne kosteat vuodat puukatolle, sillä lähin puiden lehviä ovat märät vuodat meidän parahin suojamme tulinuolia vastaan.
— Lähempänäpä kuningasta luulin saavani seisoa, — vastasi Wolf nuristen.
— Ei kukaan estä sinua oikealla ajalla ottamasta osaa taisteluun, — lohdutteli ukko, — mutta kunniakkaampi kuin luuletkaan on sinun toimesi, sillä nuot tuolla ulkonakin tulevat kyllä naisten tavan mukaan kiistelemään siitä, kenen velli pohjaan palaa.
— Sinä, isä, tarkoitat, että monelle meistä tulee huomenna kuuma päivä.