Vanhus hymyili synkästi. — Sinä haukut suotta, nuori metsäkoira. Vielä ei haiskahda veri sinun nenääsi, ja päivän noustessa sekä tuolla ylähällä olevien pilvien muuttuessa synkemmiksi, tulee huolesi tuntumaan sinusta itsestäsikin vähäpätöisiltä.
Kuninkaan salin eteen oli uhrikivi asetettu. Soturit kokoontuivat kiven ympärille. Ingo astui miehineen ulos saalista, ja hänen yllänsä oli harmaja teräspuku ja päässänsä villisian pään kuvalla koristettu kypäri; hampaat olivat hopeasta, ja pedon silmät paloivat punaisina. Miehet taluttivat esiin varsahevoisen, Berthar työnsi uhriveitsen sen rintaan ja repäisi siihen kuolinhaavan. Kuningas veisasi uhrirukouksen, ja jokainen miehistä astui esiin, kastoivat oikean kätensä eläimen vereen, ja kaikki vannoivat toisillensa uskollisuutta kuolemaan saakka sekä kuuliaisuutta kuninkaallensa.
Puiden latvasta huudahti heleä naisen ääni: — Ole varoillasi, kuningas, sillä kilvet ja keihäänkärjet välkkyvät. — Tornissa olevan vartijan torvi varoitti huimilla äänillä, ja eräs sanansaattaja riensi kuninkaan luokse. — Pitkin puronvartta ratsastaa kuninkaan miehet, ja kuningatarkin on heidän joukossansa. — Silloin kaikui sotahuuto linnan pihassa, soturit tarttuivat kilpiinsä ja keihäisinsä ja asettuivat piiriin soittaakseen sotalauluansa kilven koverrukseen. Tuo hurja laulu antoi kovan kaiun laaksoissa, alussa vitkaan ja juhlallisesti, mutta paisui sitten ikäänkuin rajutuuli, kunnes se kuului kolkolta ja mieltäjärisyttävältä kuni myrskyn immen kirkuminen. Laulun vaijettua, vastasi kimakat äänet linnan alapuolelta. Berthar jakeli käskyjänsä, ja järjestetyissä joukoissa kulkivat soturit vuorta ales sekä miehittivät ympärysmuurin. — Epäsointua oli sotalaulussa, — lausui Berthar hiljaa Ingolle, — erilailla kaikui se meidän miehiltä ja erilailla talonpojilta; — luota tänään ainoastansa isänmaallisiin ääniin. — Vielä kerran nousi Ingo vanhuksen kanssa puun latvaan ja lausui. — Gisela-rouva, ei todellakaan tuo muita omassansa kuin noita lystikkäitä miehiä omasta linnastansa ja Sintram'in joukon. Hän on kutsunut tänne Burgundit, jotta nämät rivakkaasti tekisivät työn hänen eduksensa. Ja mielellänsä nämät ovat tulleetkin, sillä heitä on kymmenen yhtä meidän miestä vastaan. Katso, urho, jo muodostavat he varustuksen kilvistänsä meidän vallihautamme ympärille. Ales vallille! Tapa vaatii minua tervehtimään kuningatarta; minä suojelen sitä puolta, jolla hän johtaa joukkoansa, mene sinä miehinesi eteläpuolelle muukalaisia vastaan!
Nopein askelin riensivät urhot vallitukselle. Ylt'ympäri kaikui sotahuutoja ja lenteli nuolia sekä keihäitä; pienissä joukoissa karkasivat ryntääjät esiin, kantaen kiviä ja vitsakimppuja ulkomuurin luokse, täyttääksensä näillä vallihaudan.
Kaikkialla, missä vallin pohjoispuolella ottelu oli tuimin, kaikui voimakkaasti Ingon sotahuuto, ja eteläpuolelta vastasi Bertharin ääni; ja missä hyvänsä kuningas heitti keihäitänsä, sinne riensi Theodulf'kin etimäisenä, himoten kostoa. Useamman kerran järisytti hänen keihäänsä vallin hirsiä Ingon pään lähellä, ja Thüringiläisen kilpi halkesi kuninkaan aseiden iskuista. Mutta ryntääjien päällekarkaus ei onnistunut, ja hehkuvin poskin vetäysivät he takaperin, järjestivät hajonneet joukkonsa, kantoivat kokoon palkkeja Thüringiläisten kylästä ja metsästä sekä työskentelivät näiden kanssa innokkaasti kirveellä ja vasaralla.
— Voimakkaasti heittivät sinun miehesi keihäitänsä, — huudahti Berthar kehuen Beron pojalle. — Ovatko kuningattaren miehet ruvenneet salvumiehiksi? Kurja on se soturi, joka lyykistäikse laudasta tehdyn kilven taakse. — Ja Ingolle lausui hän hymyillen: — Burgundilaiset eivät juuri näytä innostuneilta ryntäämään, ja ne uhrit, joita me minun puolellani olemme kaataneet sotajumalalle, eivät suinkaan ole monilukuisia. Ja meidän täytyi huutaa hänelle: tyydy vähään, kuten käki sanoi karhulle, tarjotessaan tälle kestingissä kolme kuollutta kärpäistä.
Harmaita ukkosenpilviä vyöryili sydänpäivän helteisten sädeitten alla; silloin kutsui ryntäävien sotatorvet uuteen taisteluun, ja taaskin kuului kummaltakin puolelta nuot ulvovat sotahuudot. Nyt oli ryntäys voimallisempi ja vaara suurempi, sillä päällekarkaajat eivät olleet suotta käyttäneet kirveitänsä. Kaikilta haaroilta ryntäsivät he esiin vahvojen rintavarustuksiensa takana ja taaskin heittelivät he kiviä ja vitsakimppuja vallihautaan sekä kantoivat puunrunkoja ja pitkiä hirsiä tehdäksensä sillan syvyyden yli. Myöskin olivat Burgundit pystyttäneet telineitä, joissa riippui hirsi muurinmurtajana; jyskien löivät heilutetut hirret että kaikin varustusta vastaan, ja pitkät koukut repivät ales hirsiä varustuksesta vallihautaan. Tuimin ottelu syntyi näiden vaarallisten koneiden ympärillä. Kun yksi joukko ryntääjistä peräytyi, riensi toinen sijaan sillä taistelevien takana istui kuningatar ratsunsa seljässä ja kiihoitti sanoilla sekä viittauksilla alituisesti ryntäykseen. Vihdoin onnistuivat viholliset joukot siellä ja täällä repimään ales ulkopuolimaisen vallin ja pääsemään haudan yli. Silloin riehui sota hetkisen muurin aukoissa, ja linnanväki ponnisteli tukkiakseen kilvillänsä sekä ruumiillansa lävet. Mutta ikäänkuin tulva särjettyjen tokeiden läpi ryntäsivät voittopuolella olevat vihollisetkin sisään, ja puollustajien pienet joukot tungettiin peräytymään kukkulata kohden. Ingo seisoi portin ulkopuolella muutamain harvalukuisten miesten kanssa, jotka tänään taistelivat hänen rinnallansa, ja turvasi kilvellä sekä keihäillä soturiensa peräytymistä. Viimeiseksi juoksi hän itsekin portista sisään, ja vipusilta vedettiin ylös hänen jäljestänsä.
Päällekarkaajat nostivat voittohuudon ja ryntäsivät sitä vallia vastaan, joka ympäröi vuoren kukkulata. Mutta heidän riemunsa oli lyhytikäinen sillä jyrkältä kukkulalta lensivät nyt keihäät taajemmin, ja isoja kiviä vieri ales, jotka raivasivat itsellensä verisiä teitä ryntäävien joukkojen läpi. Puolustajien rivi oli nyt taajempi, ja he taistelivat epätoivon vimmalla, sillä he sotivat nyt viimeisen linnoituksensa puolesta, joka heillä oli suojana turmiota vastaan; kaikki kädet olivat toimessa; vaimotkin seisoivat hameenhelmat korkealla ja nostelivat maasta kiviä sekä antoivat näitä sotureille. Vihdoin ei viholliset enään kestäneetkään jyrkällä vierulla, vaan vetäysivät aimo harppauksilla takasin, ja moni sai ilmaan kohotetun säärensä lingoitetun kivimöhkäleen musertamaksi.
Silloin ratsasti kuningatar vihaisena sotamiestensä eteen ja lausui: — Jos teitä, pakenevia urhoja, haluttaa kau'emmin juoda kuningattaren simaa, rynnätkää halavapuiden luo kaatamaan kivi-allas, josta he noutavat vettä, niin saavat he kentiesi huulillaan imeäksensä nuot juoksevat vesipisarat. — Theodulf riensi vuoren ympäri ja käski yht'aikaa ryntäämään joka haaralta; taaskin soivat torvet, ja sotahuudot kaikui, ja taaskin lenteli keihäitä sekä kiviä vuoren kukkulalta ales. Mutta sill'aikaa kun ryntääjät alhaaltapäin lennättivät nuoliansa joka taholle, missä he vaan näkivät jonkun pään tahi käden kohoavan rintavarustuksen yli, hiipi Hadubald neljän miehen seurassa rotkotietä myöten halavapuiden luokse, ja kaikki lyykistyivät kilpensä suojaan sekä pitivät vahvoja tankoja käsissänsä. He hiipivät puiden taakse, missä kallio salasi heidät. Mutta tuo uhkaava vaara ei jäänyt Berthar-urhon silmältä huomaamatta; hän kokosi lähimäiset toverinsa ja riensi heidän seurassansa portista ulos. — Me hyökkäämme heidän päällensä alhaaltapäin, vaan lennättäkää te nuolianne kukkulalta, ett'ei yksikään pääse pakoon. — Silloin juuri kun vanhus syöksi puiden sekaan, kuului jyminä suuresta kivi-altaasta, jonka he olivat kaataneet kumoon. Berthar huudahti vihoissansa Hadabald'ille: — Surma sinun perii, viininjuoja, käynnistäsi vesilähteen luona, — ja hän musersi nuijallaan Hadabaldin pään, ennenkuin tämä ennätti nostaa sota-asettansa. Muutkin kuninkaan miehistä kaatuivat Vandalein iskuista, paitsi yhtä, joka riensi pakoon, mutta hänkin sortui maahan, saaden paetessansa kuolettavan nuolen selkäänsä, ja kukkulalta kuuluvat, korkea-ääniset riemuhuudot tervehtivät hänen kuolemaansa. Sitten vaikeni sotamelu ja vilkas keskustelu syntyi sekä kukkulalla että tuolla alhaallakin olevien soturien kesken.
— Kivi-allas on kaadettu kumoon, — lausui Berthar, palatessaan, hiljaa Ingolle; — vesi juoksee nyt kiivaasti pois, ja meidän miehille taitaa tulla vaikeaksi vedensaaminen itsellensä ja karjalleen.