"En vain minä", sanoi isä pudistellen päättävästi päätään.
"Ehkäpä sinä, Rosalie? Hän on herttainen ja hyvännäköinen mies. Hän tuntuu minusta olevan hyvä tanssijakin ja seuranpitäjä. Etkö ole tavannut häntä missään? Luulen että hänen olisi pitänyt pistää sinun silmääsi."
"Onko hän vaaleaverinen?" kysyi sisar, korjaten pienen käsipeilin avulla tukkalaitettaan.
"Hänellä on tumma tukka ja siniset silmät."
"Jos hän on konttori-ihminen, niin tuskinpa olen tullut hänet tuntemaan", vastasi Rosalie, viskaten niskaansa.
"Meidän Rosaliemme tanssii enimmäkseen upseerien ja taiteilijain kanssa", kiiruhti äiti selittämään.
"Hän on rakastettava ja kelpo mies", jatkoi Bernhard uuden ystävänsä ylistämistä; "minä rupean hänen kanssaan harjoittamaan kieliopintoja ja olen hyvin iloinen, kun olen häneen tutustunut."
"Hänet kutsuttakoon meille", määräsi herra Ehrenthal juhlallisesti, nousten sohvasta pystyyn; "jos hän miellyttää meidän Bernhardiamme, niin on hän tervetullut talooni. Anna laittaa hyvä paisti sunnuntaiksi, Sidonie, ja lähetä herra Wohlfartille kutsu päivälliselle, ei kello yhdeksi vaan kahdeksi! Hänet kutsuttakoon tästälähin kaikkiin seuranviettoihimme; jos hän on Bernhardin ystävä, niin tulkoon hänestä talommekin ystävä."
"Hänhän ei ole vielä käynyt tervehtimässä talonväkeä", huomautti äiti; "täytyyhän meidän odottaa, kunnes hän on käynyt esittäytymässä."
"Mitä esittelemistä siinä tarvitaan?" ärähti perheenisä. "Kun hän kerran on Bernhardimme tuttava, niin mitä hänen tarvitsee erityisesti meille esittäytyä."