"Eipä siksi, vaan koska hän älyää sinun pistoksiesi takana samaa suopeata hyväntahtoisuutta, jolla joku toinen hyväilee kotilintujaan. — Ja jos isännän liikkeellä on loistavaa menestystä, niin kukapa siitä iloitsee hartaammin kuin Fink itse. Äskettäin, kun sinkkitavarain alalla tuli yleinen hinnanalennus, ja herra Schröter vastoin koko konttorin ja Finkinkin mielipidettä möi varaston ajoissa Hampuriin ja siten säästi liikkeen moniaitten tuhansien taalerien tappiosta, silloin piti Fink isompaa iloa kuin kukaan meistä ja pakotti Jordanin ja minut lähtemään samana iltana viinitupaan tyhjentämään pullon tapauksen johdosta."
"Koskapa en tahtonut yksinkään juoda, sinä narri!" ärähti Fink.
"Tietysti vain siksi", huudahti Anton; "ja samasta syystä sinä tyhjensit ensimmäisen lasin toiminimen menestykseksi, jota sanoit kunniakkaaksi kauppaliikkeeksi."
Fink katseli alas eteensä, Sabine loi Antoniin loistavan katseen, ja kaikki toisetkin hymyilivät ystävällisesti ja vetäytyivät lähemmäksi. Äskeinen tukala jännitys oli lauennut.
"Ja muissakin suhteissa", jatkoi Anton voitonriemuisesti, "hän osoittaa aivan samaa viheliäistä tunteellisuutta, joka hänestä äsken oli niin halpa-arvoinen. Hänhän rakastaa, kuten kaikki tiedämme, ratsuhevostaan mieskohtaisella rakkaudella, se merkitsee hänelle muutakin kuin sitä viidensadan dollarin summaa, jonka hän siitä on maksanut, tahi niin ja niin monta sentneriä hevosenlihaa, jolla on nylkemätön nahka ympärillään. Hän huolehtii elukasta kuin ystävästään."
"Koskapa se minua huvittaa."
"Se on selvää; suuliinoista on meikäläisille perheenemännillekin huvia. Entä hänen kondoorinsiipensä, pistoolinsa, ratsupiiskansa ja punainen rommi karahvinsa, kaikki ne ovat hänelle yhtä huvittavia muistoja kuin ikinä saksalaiselle siirtolaiselle lintuhäkki. Hänellä on paljon merkillisempiäkin päähänpistoja ja kiintymyksiä kuin meillä. Lyhyesti sanoen, hän on itse asiassa samanlainen surkean hyvänahkainen saksalainen kuin kuka muu hyvänsä."
Sabine pudisti hiljaa päätään, mutta silmäsi nyt paljon ystävällisemmin kopeaan amerikkalaiseen. Finkinkin kasvoilla oli sävy muuttunut. Hän tuijotti vakavana eteensä, ja hänen ylpeissä piirteissään oli ilme, jota toisen miehen kasvoilla olisi sanonut liikutukseksi. "No niin", sanoi hän vihdoin, "neiti ja minä, me olimme äsken kumpikin liian tiukkoja omalla kannallamme." Hän viittasi kuolleeseen varpuseen. "Tämä vakava tosiasia silmäini edessä lasken aseeni ja tunnustan toivovani, että tuo pieni herra vielä eläisi ja kirsikkain ja leivänmurujen voimalla saavuttaisi ukkoiän. Ja sitten pyydän, ettette enää kantaisi kaunaa minua vastaan, neiti."
Sabine nyökkäsi hänelle ja sanoi sydämellisesti: "En."
"Mutta sinä, Anton, ojenna minulle kätesi. Olit loistava asianajaja ja kähvelsit yhden syntisen saksalaisen valamiehistön syhyävistä sormista. Ota kynä ja vedä allakkaamme viiva kahden viime viikon yli. Ymmärrät mitä tarkoitan." Anton puristi hänen kättään ja laski kätensä hänen olalleen.