"Sinä tuot meille lisää miehiä", vastasi Fink, "ja se on aivan paikallaan, mutta samalla tuot myös kokonaisen liudan naisia ja lapsia. Linna on nyt täpösen täynnä kuin mikäkin mehiläiskeko, yli kuusikymmentä nälkäistä suuta ynnä tusinan verran hevosia; sinun perunavankkureistasi huolimatta me saamme neljänkolmatta tunnin kuluttua käydä pureksimaan kiviä."
"Mutta olisinko voinut jättää heidät tuonne ulos?" kysyi Anton pahoilla mielin.
"Olisivathan he metsässä olleet yhtä hyvin turvassa kuin täälläkin", sanoi Fink olkapäitään kohauttaen.
"Mahdollisesti", Anton vastasi; "mutta pitikö minun karkoittaa nuo ihmisparat räiskyvässä sateessa ulos metsään, ilman ruokaa ja tiettyä päämäärää, hirmuisen pelon ja ahdistuksen vallassa — ei, se olisi ollut julmuutta, josta en ottaisi vastatakseni. Ja luuletko sinä, että miehet olisivat tulleet tänne ilman vaimojaan ja lapsiaan?"
"Miehistä meille on ainakin jotain hyötyä", päätti Fink keskustelun ja kääntyi tarkastamaan vastatulleita; "pidä sinä nyt rodun ruokinnasta huolta." Fink antoi aseettomille kiväärejä ja jakoi miehistön neljään osastoon, joista hän yhden sijoitti pihamaalle, kaksi linnan yli- ja alikertaan sekä yhden vahtitupaan varaväeksi. Sitten hän hankki Kunaun sepältä ja eräiltä toisilta tarkat tiedot vihollisesta.
Tällävälin Anton oli rientänyt pohjakerrokseen, jossa hän jätti muonavarastot niittymestarin silmälläpidon alaisiksi ja kannatti vapaaherran palvelijalla puita ja vettä kokoon. Säkillinen perunoita ja toinen jauhoja asetettiin keittiönlieden vierelle ja tulelle pantiin iso kattila kiehumaan. Poislähtiessään hän uskoi keittäjättärelle suurena salaisuutena, että yksi lypsylehmä oli tuotu talliin herra von Finkin ratsun pilttuuseen, jotta ei ainakaan perheen jäsenten tarvinnut kaivata maitoa näinä päivinä. Vanha Babette väänteli kauhuissaan käsiään. "Ah, herra Wohlfart, mikä hirmuinen onnettomuus", hän vaikeroi, "luodit lentelevät varmasti tänne minun keittiööni!"
"Eikö mitä", sanoi Anton, "keittiön akkunathan ovat siksi matalalla, ettei niihin osu ainuttakaan luotia; keitelkää te vain kaikessa rauhassa. Väki on kaikki nälissään; minä lähetän pakolaisnaisista kaksi auttamaan teitä."
"Kuka nyt malttaa syödä tällaisessa vaarassa!" huudahti keittäjätär.
"Me syömme jok'ainoa", rauhoitti Anton häntä.
"Käskettekö te sitten laittamaan velliä vai perunamuhennostako?" kysyi Babette epätoivoisena ja heilutteli kuumeisesti kauhaansa.