"Entäpä jollen tahdo auttaa", murahti Itzig äreästi ja mietiskellen uutterasti itsekseen.
"Kyllä saat tahtoa, mörökölli! Oletko sinä vielä semmoinen tölliskö ettet tiedä, mitä minä tulen tekemään, jollet auta minua tästä kiikistä, sen tuhattäytinen? Kyllä ne rikosoikeudessa ottavat tarkkaan korvaan kaiken, mitä minä sinusta tiedän."
"Ettehän toki ole niin kehno, että menette kavaltamaan vanhan ystävän", sanoi Itzig sävyyn, jota hän turhaan koetti saada tunteelliseksi. "Katselkaahan nyt vähän tyynemmin asiaintilaa; mitäpä vaaraa siinä nyt muuten onkaan, vaikka ne teidät pidättäisivätkin? Kuka kykenee todistamaan mitään teitä vastaan? Niiden on pakko laskea teidät jälleen vapaaksi. Tunnenhan minäkin lain yhtä hyvin kuin joku noista lakituvan herroista."
"Soo!" karjasi vanha mies myrkyllisesti; "vai sinä arvelet että minun pitäisi ryömiä vankityrmään sinun takiasi, mokomankin narrin ja ilvehtijän takia? Että minun pitäisi istua vedellä ja leivällä, sill'aikaa kuin sinä täällä lapat maaruusi hanhipaistia ja nauraa hohotat aasimaiselle Hippus ukolle? Ei siitä tule mitään, munsyöri; minä tahdon pimitä täältä, ja siihen asti kunnes pääsen pimiämään, saat piilotella minua."
"Mutta ettehän voi tännekään jäädä", vastasi Veitel nyreästi. "Täällä ei ole varmuutta teille eikä minullekaan; Jakob tuolla eteisessä antaa teidät ilmi, ja talonväki piankin keksii että lymyilette täällä minun luonani."
"Sinun huolesi on, minne saat minut kätketyksi", ärähti vanhus; "mutta sen vaadin sinulta, että autat minut selville vesille tästä kiipelistä taikka…"
"Tukitkaa suunne", huusi Itzig, "ja kuulkaa mitä sanon. Vaikka minä antaisinkin teille rahaa ja pitäisin huolta, että pääsette junalla Hampuriin ja sieltä merelle, niin se ei käy kädenkäänteessä enkä minä voi siihen mieskohtaisesti sekautua. Teidät pitää saattaa yötä myöten jollekin parin peninkulman päässä olevalle pikku asemalle: myötyrihevosta en uskalla teille hankkia, koska sen kautta pakonne tulisi kohta ihmisten tietoon, ja tuommoinen kurja raukka kuin te olette ei jaksaisi sitä matkaa jalankaan tehdä. Minun on koetettava saada teidät tielle jollain toisella keinolla, mutta sellainen on minun ensin saatava tietooni. Siksi aikaa minun täytyy saada teidät johonkin toiseen kätköön, jossa poliisi ei keksi minua kun teitä sinne seuraan, sillä pelkään että ne haeskelevat teitä minun lähetty viitani. Jollette nyt saavu kotianne, niin ne tulevat etsimään teitä minun luotani, ehkä jo tänä yönä. Minä lähden katselemaan, mitä tietä teidät saisin matkaan, ynnä paikan, jonne teidät siksi aikaa voi piilottaa. Sillävälin pysytelkää täällä perähuoneessa, kunnes palaan takaisin."
Hän avasi perähuoneen oven, ja herra Hippus livahti siitä kuin säikähtynyt yölepakko. Veitel tahtoi teljetä oven ulkopuolelta, mutta tuo vanha rähjys likisti ruumiinsa väliin ja parkui täyttä kurkkua: "En tahdo olla täällä pimeässä kuin nakkiin käynyt rotta, toimita valoa tänne. Valoa minä tahdon, kuuletkos, sinä saatana!" hän karjui.
"Mutta alhaalta pihalta näkee, että kamarissa on valoa; siten joudumme ilmi."
"Mutta minä en tahdo istua pimeässä!" vaikeroi vanhus.