Muutamin sydämellisin sanoin Fink ilmoitti ystävälleen kihlauksestaan ja paroonittaren kuolemasta. Kirjeen sisällä oli toinen sinetöity kirje Sabinelle.
Oli ilta, kun postinkantaja toi kirjeen Antonin huoneeseen. Kauan istui Anton pää käden varassa kirjeen yli; vihdoin hän otti Sabinelle osotetun kirjeen ja lähti kadunvartiseen rakennukseen.
Hän tapasi kauppiaan tämän työhuoneessa, kertoi hänelle saamansa uutiset ja jätti Sabinen kirjeen. Kauppias huusi kohta sisarensa sisään.
"Fink on kihloissa, tässä on sinulle siitä ilmoituskortti!"
Sabine löi iloissaan kätensä yhteen ja riensi Antonin luo, mutta puolitiessä hän pysähtyi punastuen, meni lampun viereen ja avasi kirjeensä. Monta sanaa ei siinä liene ollut, sillä lukeminen päättyi oitis; hän koetti pysyä totisena, mutta suu ei totellut, eikä hän kyennyt tukahduttamaan kirkasta hymyä huuliltaan. Antonia olisi jonakin toisena aikana tämä lemmityn hilpeä mieliala ihastuttanut, mutta tänään hän sitä tuskin huomasikaan.
"Jäättehän nyt toki illalliselle meidän kanssamme, rakas Wohlfart?" kysyi kauppias.
"Tahdoin juuri itsekin pyytää teitä suomaan minulle moniaita minuutteja ajastanne", vastasi Anton. "Minulla olisi hiukan puhuttavaa teille." Hän katsahti levottomasti Sabineen.
"Antakaahan kuulua! — Jää sinä vain, Sabine!" huudahti kauppias sisarelleen, joka ymmärrettyään Antonin ajatuksen aikoi pujahtaa pois. "Olettehan te molemmat hyviä ystäviä, niin että herra Wohlfart ei suinkaan pahastu sinun läsnäolostasi. Puhukaa suunne puhtaaksi, rakas ystävä; voinko ehkä olla teille joksikin avuksi?"
Anton puri huulensa yhteen ja vilkaisi jälleen lemmittyyn, joka ovipieleen nojautuen katseli eteensä lattiaan. "Saanko kysyä, herra Schröter", hän viimein aloitti väkinäisesti, "oletteko jo löytänyt minulle sen paikan, jonka hyväntahtoisesti lupasitte hankkia?"
Sabine liikehti levottomasti, ja kauppias katsahti ihmeissään Antoniin. "Luulenpa tosiaankin, että minulla olisi teille jotain tarjona, mutta onko asialla nyt niin tulinen kiire, rakas Wohlfart?"