"On", vastasi Anton juhlallisesti. "En saa menettää enää päivääkään. Suhteeni Rothsattelin perheeseen on nyt täydellisesti lopussa; ja viime viikkojen hirvittävät tapaukset, jotka aiheutuivat minun toimintani johdosta, ovat järkyttäneet terveyttänikin. Minä kaipaan lepoa. Säännöllinen työ jossain vieraassa kaupungissa, missä ei mikään muistuta minua ikävästä menneisyydestä, on minulle nyt tosi tarve."
Jälleen Sabine liikehti, mutta veljen vakava katse pidätti hänet paikallaan.
"Ja ettekö te tuota lepoa, jota minäkin mielelläni soisin teille, voi löytää täällä meidän luonamme?" kysyi kauppias edelleen.
"En", vastasi Anton soinnuttomalla äänellä. "Pyydän teitä suomaan anteeksi, jos vielä tänään otan teiltä jäähyväiset."
"Jäähyväiset!" huudahti isäntä. "En voi ymmärtää, miksi te niin kovin pidätte kiirettä. Meidän luonamme teidän pitää virkistyä, naistemme on pidettävä teistä parempaa huolta kuin tähän asti. Kuuletkos, Sabine, Wohlfart valittaa teidän takianne. Hän näyttää todellakin kalpealta ja rasittuneelta. Sinä ja täti ette saa sellaista kärsiä."
Sabine ei vastannut mitään.
"Minun täytyy lähteä, herra Schröter", sanoi Anton lujasti; "huomenna matkustan pois."
"Ettekö edes tahdo sanoa ystävillenne, minkä vuoksi tämän pitää tapahtua niin äkisti?" kysyi kauppias vakavasti.
"Tehän tiedätte, minkävuoksi. — Minä olen tehnyt lopputilin entisyyteni kanssa. Tähän asti olen huonosti pitänyt huolta tulevaisuudestani, sillä minun on pakko vieraassa paikassa alkaa aivan alusta ja palkattuna palvelijana koettaa ensin hankkia itselleni tulevain työnantajaini luottamusta ja mielisuosiota. — Ystävistäkin olen käynyt hyvin köyhäksi. Kaikista ihmisistä, joita pidän rakkaina, täytyy minun nyt pysyttäytyä erossa vuosikausia, arvaamattoman ajan. Minulla on jonkin verran aihetta tuntea oloni yksinäiseksi, ja kun elämäni kuitenkin asettuu uudelle kannalle, niin on parempi että alku tapahtuu niin pian kuin mahdollista; sillä jokainen päivä, jonka täällä vietän, menee hyödyttömästi, vähentää voimiani ja tekee välttämättömän eron sitä vaikeammaksi."
Hän oli syvästi liikutettu; hänen äänensä värähteli, mutta levollista ryhtiään hän ei siltä kadottanut. Hän kävi Sabinen luo ja tarttui hänen käteensä. "Tänä viimeisenä hetkenä tunnustan teille veljenne läsnäollen jotain, minkä kuunteleminen ei voi loukata teitä, koska olette sen jo kauan tiennyt. — Ero teistä surettaa minua enemmän kuin kykenen sanomaankaan. Jääkää hyvästi!" Nyt valtasi liikutus hänet kokonaan, hän kääntyi nopeasti poispäin ja kävi akkunaan.