Hetken vaitiolon perästä kauppias aloitti: "Että te niin kiireesti lähdette luotamme, rakas Wohlfart, on sisarestanikin hyvin tukalaa. Sabine aikoi juuri pyytää teiltä ritaripalvelusta, jollaista kauppiaan sisar voi vaatia kauppiaalta. Minäkin toivon hartaasti, ettette vastaa kieltävästi hänen pyyntöönsä. Sabine näet haluaa, että te hänen kanssaan tarkastaisitte muutamia lehtiä ja vaarinottaisitte hänen etuaan minua vastaan."
Anton voitti väkinäisesti haluttomuutensa ja kumarsi myöntymyksen merkiksi.
"Mutta ensin on teidän saatava tietoonne eräs seikka, jota ehkä ette vielä tunne", kauppias jatkoi. "Sabine on näet isäni kuoleman jälkeen ollut minun salainen yhtiötoverini; hänen neuvoaan ja hänen tahtoaan on liikkeessämme seurattu useammin kuin arvaattekaan. Hän on ollut teidänkin salainen esimiehenne, rakas Wohlfart." Hän nyökkäsi sisarelleen ja lähti huoneesta.
Hämmästyneenä katseli Anton vaaleahameista nuorta esimiestään. Monet vuodet hän oli tietämättään totellut lemmityn käskyjä ja ahertanut tämän eduksi. Ja kuten ennen muinoin panssaripukuinen vasalli kumartui nuoren läänitysherrattarensa edessä, niin notkistui hänenkin päänsä nyt tahtomattaan syvään tuon neitseellisen hahmon edessä, joka punoittavin poskin astui hänen luokseen.
"Niin on laita, Wohlfart", sanoi impi arastellen. "Minullakin on pieni osuus ja oikeus teidän elämäänne. Minä se olin, joka lupasin isällenne pitää teistä huolta täällä meidän luonamme. Olin itsekin silloin kokematon lapsi, ja vieraan kestiystävän luottamus teki minut hyvin onnelliseksi. Teidän isänne, se kunnianarvoisa vanha herra, ei tahtonut millään muotoa panna päähänsä samettista patalakkiaan, joka viipotti hänen taskustaan, kunnes minä vedin sen esiin ja painoin hänen valkeille kiharoilleen; silloin ihmettelin mielessäni, että olikohan uudella liikeoppilaallammekin yhtä kauniit kiharat. Ja kun te tulitte meille ja olitte kaikkien mieleen, ja veljeni sanoi teitä parhaaksi kaikista konttorin nuoremmista herroista, silloin olin niin ylpeä teistä kuin vain oma isänne olisi voinut olla."
Anton nojautui pulpettiin ja peitti kädellään silmänsä.
"Ja koska aina tunsin, että te kuuluitte hiukan minullekin, pyysin veljeäni että hän ottaisi teidät mukaansa sille vaaralliselle matkalle; silloin tiesin teidän olevan hänen parissaan enkä tuntenut olevani aivan erossa hänestä. Minunkin hyväkseni te silloin työskentelitte siellä muukalaismaassa, ja minun tavarani te pelastitte tuona kauhun yönä, kun pyssyjen paukkeessa ja miekkojen kalskeessa puolustitte kuormiamme. Ja sen vuoksi, rakas ystäväni, tulen nytkin kauppiaana pyytämään apuanne, että vielä kerran tekisitte pienen palveluksen minulle. Teidän pitää tarkastaa eräs tili minun hyväkseni."
"Sen kyllä teen, neiti", sanoi Anton yhä pois kääntyen, "mutta en juuri tällä hetkellä."
Sabine kävi seinäkaapille ja toi sieltä pulpetille kaksi kultareunaista ja vihreisiin nahkakansiin sidottua tilikirjaa. "Tulkaahan sentään katsomaan minun debetiäni ja kreditiäni." [Vastattavaa ja vastaavaa. Tästä kirjan saksalainen nimi "Soll und haben".] Hän avasi ensimmäisen kirjan. Siroilla koukerokirjaimilla oli sen ensi lehdelle piirretty: "Jumalan avulla. T. O. Schröterin salakirja."
Anton kavahti säikähtäen taapäin. "Sehän on liikkeen salakirja!" hän huudahti: "Tässä on tapahtunut erehdys."