"Ei ole mitään erehdystä", vakuutti Sabine. "Minä haluan, että tarkastatte sen."
"Se on mahdotonta, rakas neiti," huudahti Anton. "Eihän veljenne ettekä te itsekään voi sitä täydellä todella tahtoa. Jumala varjelkoon, että kukaan toinen rohkenisi katsahtaa tuohon kirjaan kuin liikkeen isännät. Niin kauan kuin mikään liike pysyy pystyssä, ei näihin lehtiin saa kurkistaa muut kuin isäntä itse ja hänen kuoltuaan lähimmät perilliset. Joka tämän kirjan on nähnyt, se tietää mitä syrjäinen ei koskaan saisi tietää. Ja tämän kirjan suhteen on uskollisinkin ystävä syrjäinen vieras. Kauppiaana ja rehellisenä miehenä en voi täyttää pyyntöänne."
Sabine tarttui lujasti hänen käteensä. "Vilkaiskaahan nyt kuitenkin siihen", hän pyyteli, "katsokaa edes nimilehteä." Hän löi kannen jälleen auki. "Tässä kirjassa on toiminimenä: T. O. Schröter" — hän selaili lehtiä kädellään.
"Siinä on enää vain harvoja tyhjiä sivuja; kirja päättyy vuoden loppuessa." Sitten hän avasi toisen kirjan. "Tämä kirja on vielä aivan tyhjä; mutta siinä on toinen toiminimi. Mitä siihen on kirjoitettu?"
Anton luki: "Jumalan avulla. T. O. Schröter ja Kumppanin salakirja."
Sabine likisti hänen kättään ja lausui hiljaa ja pyytelevästi: "Ja se uusi yhtiökumppani pitää teidän olla, oma ystäväni."
Anton seisoi hievahtamatta alallaan, mutta hänen sydämensä löi rajusti ja heleä puna kohosi hänen poskilleen. Yhä piteli Sabine häntä kädestä, hän näki immen kasvojen lähestyvän hänen omiaan ja tunsi kuin tuulen hengähdyksen hänen suudelmansa huulillaan. Silloin löi hän käsivartensa voimakkaasti lemmityn vyötäisille, ja äänettömässä hartaudessa syleilivät molemmat onnenautuaat toisiaan.
Ovi avautui, kauppias seisoi kynnyksellä. "Pitele kiinni sitä karkulaista!" hän huusi. "Niin, rakas Anton, vuosikausia olen ikävöinyt tämän hetken täyttymistä. Siitä lähtien kuin sinä muukalaismaassa polvistuit viereeni ja hoitelit haavaani, oli sydämeni toivomus saada kiinnittää sinut iäksi meidän elämäämme. Kun sitten lähdit meiltä pois, luulin vihastuen rakkaimman toiveeni tulleen tuhotuksi. Mutta nyt me pitelemme sinua lujasti kiinni, sinä haaveilija, salakirjamme lehdillä ja lämpimässä sylissämme." Hän veti lempivän parin povelleen.
"Köyhän yhtiötoverin sinä valitsit itsellesi!" huudahti Anton lankonsa povelta.
"Ei, veljeni, Sabine on menetellyt niin kuin viisas liikemies ainakin. Rahalla ja rikkaudella ei ole mitään arvoa, ei yksilölle eikä valtiolle, jollei mukana ole tervettä voimaa, joka herättää kuolleen metallin luovan työn ja liikunnan elämään. Sinä tuot liikkeeseen toimellisen nuoren voimasi ja koetellun ymmärryksen. Ole tervetullut tähän taloon ja meidän sydämiimme!"