Veitel seisoi kotvan aivan hölmistyneenä yksinäisessä vierastuvassa ja päätti vihdoin lähteä Pinkuksen luo, saadakseen tältä lähempiä tietoja tuosta merkillisestä miehestä. Hän meni jonkin tekosyyn varjolla viina-anniskeluun ja tiedusti mahdollisimman huolettomasti vieraan nimeä ja tointa.
"Ettekö häntä tunne?" kysyi Pinkus ivallisesti hymyillen — Veitelin tietämättä, tarkoittiko tuo hymy häntä vaiko vierasta. "Varokaa vain, ettette opi häntä tuntemaan omaksi vahingoksenne. Mitä hänen nimeensä tulee, niin kysykää sitä häneltä itseltään, hän sen tietää paremmin kuin minä."
"Vaikka te ette osotakaan minulle luottamustanne, niin minä luotan kuitenkin teihin", vastasi Veitel ja selosti isännälle äskeisen keskustelunsa vieraan kanssa.
"Vai hänkö tahtoi antaa teille opetusta?" sanoi Pinkus kummastuneena ja pudisteli paksua päätänsä. "No, viisikymmentä taaleria on kyllä iso summa, mutta monikin rikas mies antaisi mielellään sata kertaa enemmän, jos tulisi tietämään mitä tuo mies tietää, sen minä sanon teille. Muuten en välitä vähääkään, mitä te opitte ja kenen luona opitte", päätti Pinkus karkeasti ja siirtyi likööripullojensa luo.
Veitel palasi yläkertaan, ajatukset vielä paljon sekavampina kuin äsken alas tullessaan, ja istahti jälleen nurkkaansa miettimään, kuinka ihmeellä joku voi vaatia niin paljon rahaa niin jokapäiväisen asian kuin liikemiestyylin opettamisesta. Sitten saapui isäntäkin ylös, pani palavan kynttilän pöydälle ja kattoi vaatimattoman illallisen vieraalle. Vastoin tapaansa tämä oli mielistelevän puhelias häntä kohtaan, antoi hänen taluttaa itsensä parvekkeelta ja piti hänen kanssaan siellä pientä neuvottelua, jonka puheenaiheena Veitel huomasi olevansa.
Kun Pinkus vieraan seurassa jälleen saapui saliin, sanoi hän Veitelille: "Tämä herra jää asumaan tänne muutamiksi viikoiksi eikä tahdo, että siitä pidetään puhetta. Te ette saa mainita kellekään, että hän oleskelee täällä, vaikka kuka sitä teiltä kysyisi."
"Enhän edes vielä tiedä, kuka tämä herra onkaan", vastasi Veitel; "kuinka siis voisin kellekään kertoa, että hän asuu täällä."
"Te voitte luottaa tuohon nuoreen mieheen", huomautti Pinkus vieraalle, joka nyökkäsi välinpitämättömästi. Isäntä jätti tällä kertaa kynttilän palamaan pöydälle ja toivottaen hyvää yötä lähti alikertaan. Vieras kävi ruokapöytään, söi mieluisesti maiskutellen illallista ja silmäili vähäväliä syrjäkarin Veiteliin, niinkuin vanha korppi katselee keltaista kananpoikaa, joka nuorekkaassa kevytmielisyydessään on uskaltanut tulla sen lähettyville.
Sillä aikaa kuin vanha herra silmiään räpytellen tarkasteli saalistaan, lennähti Itzigin mieleen äkisti uusi ajatus: entäpä jos tuo salaperäinen mies, joka vaatii niin suunnattomia, onkin noita ihmiskunnan valittuja; entäpä jos hänen hallussaan on tuollainen resehti, jonka avulla köyhä liikemies parka pystyy kasaamaan itselleen kaikki maailman aarteet, kullan ja kunnian? Tuo ajatus pani hänen suonensa tulena palamaan. Tosin vieras näytti kaikkea muuta kuin rikkaalta ja onnelliselta, mutta ehkäpä hän tahallaan liikkui risaisessa takissaan tuntemattomana, tahi oli hän ylenpalttisen saita, tahi ei hän jostakin salaisesta syystä rohjennut käyttää resehtiään omaksi hyväkseen? Kenties nuo viisikymmentä taaleria olivat juuri tuon tärkeän salaisuuden hinta? Veitel oli jo siksi paljon kokenut maailmaa, ettei hän enää kuvitellut minkään taikavoiteen tai ihmekiven avulla saavutettavan niin suurenmoisia tuloksia, vaan että siihen tarvittiin ennen kaikkea tietoja. Hän tajusi, että tuohon päämäärään pyrkivän piti olla muita ihmisiä paljon älykkäämpi, ja että tällainen äly voi miehelle olla turmioksikin; jopa häntä toisinaan värisytti ajatus, että sellaisen älyn käyttäminen voi syöstä ihmisen saatanan saaliiksi. Mutta kaikki epäilykset voitti tällä kertaa vastustamaton halu saada kuulla asiasta jotain tarkempaa. Hänen kätensä vapisivat kuin kuumeen puistatuksesta, ja hänen muuten kalpeat kasvonsa hehkuivat tulenpunaisina, kun hän nurkastaan kävi jälleen vieraan luokse ja sanoi hyvin hätäisesti: "Pyytäisin vielä tehdä herralle yhden kysymyksen. Olen kuullut kerrottavan, että voi oppia sellaisenkin taidon, jonka avulla onnistuu kaikissa liikeasioissa ja voi tehdä parhaat kaupat parhaisiin hintoihin. Jos sellaista taitoa on olemassa, niinkuin eräs tuttavistani väittää, niin tahtoisin vain kysyä herralta, että tällaistako oppia herra minulle voisi antaa jos tahtoisi."
Vanhus työnsi lautasensa syrjään ja katseli nuorukaiseen vilkutellen silmiään vallan ihmeellisesti. "Sinä olet totta tosiaan merkillisin ihminen, minkä tähän asti olen tavannut in praxi. Joko sinä olet sanomattoman typerä tahi sitten ovelin teeskentelijä mitä maailmassa on."