"Onko se tosi, Jaakko?" kysyi Domine pojalta.
"Ei", vastasi Jaakko.
"Olethan myöskin valehdellut, kun eitit osaavasi ollenkaan piirustaa", intti apuopettaja.
Siihen näkyi asia päättyneen. Mutta muutamia päiviä myöhemmin kertoi herra Knapps Dominelle arveluttavamman asian. Hän sanoi Jaakon ei tyytyvän kumppaniensa pilkkaamiseen, vaan hän on piirustanut irvikuvia jopa Dominesta itsestäänkin.
Domine ei ollut sitä uskoa, sillä hän piti semmoista menettelyä Jaakon puolelta ihan mahdottomana; mutta herra Knapps sanoi voivansa todistaa sanansa ja kuvaili samalla syytettyä sangen kavalaksi pojaksi, joka hyvin osasi salata todellisen luonteensa teeskentelemisen varjolla.
Kuin Domine seuraavana aamuna apuopettajan kanssa tuli kouluhuoneesen, oli hän erittäin totisen näköinen, josta kaikki oppilaat heti huomasivat jotakin tapahtuneen. Ei kukaan kuitenkaan voinut katsoa häntä levollisemmin silmiin kuin Jaakko, jolla oli omatunto puhtaana.
"Jaakko Rehti, astu esiin!" alotti Domine kovin ankaralla äänellä. —
Enemmän uteliaana kuin peljästyneenä totteli Jaakko käskyä.
"Herra Knapps syyttää sinua irvikuvien piirustuksesta ja sanoo sinun tehneen minut, opettajasi, pilkkasi esineeksi. Ken hyvänsä, joka sillä tavoin osoittaa epäkunnioitustaan opettajaansa kohtaan, ansaitsee rangaistusta, vaan sinuun katsoen on asia vielä pahempi. Sinä et ole yksistään rikkonut sitä kunnioitusta, jota olet velvollinen osoittamaan opettajallesi, vaan sinä olet myöskin halvalla kiittämättömyydellä palkinnut erityisen hyvyyden, jota aina niin runsain määrin olen sinulle osoittanut. Vastaa nyt, Jaakko, tunnustatko olevasi syypää vai et?"
"Minä olen viaton", vastasi Jaakko vakavasti.
"Hän väittää siis olevansa viaton, herra Knapps, todistakaa hänet syylliseksi."