Niin sanottuaan meni hän; kajuuttaan takaisin tuomaan Jaakolle aamiaista.
Oli iltapuoli, kun Marables käski Jaakon pitää ankkurin valmiina laskettavaksi.
"Nytkö jo?" kysyi Jaakko kummastuneena. "Voimmehan vielä kulkea kaksi runsasta tuntia."
"Sen kyllä tiedän", vastasi Marables. "Mutta me emme lähde tänään etemmäksi. Riennä siis ja pidä ankkuri valmiina."
Jaakko totteli käskyä, mutta ajatteli itsekseen tuon tarpeettoman viivytyksen tuskin olevan laivan omistajalle mieleen.
Ankkuri laskettiin ja siihen päättyi sen päivän työ. Vähää ennen pimenemistä tuli Fleming kajuutasta, lähteäksensä maalle. Hän oli erittäin siististi, melkeinpä komeasti puettuna, niin että kummastunut Jaakko tuskin häntä tunsikaan. Fleming astui pieneen ruuheen ja souti maalle. Jaakko katseli hänen lähtöään, kunnes hän, mikäli hämärässä voi erottaa, näki hänen laskevan laivasillalle.
"Mitä tämä kaikki merkitsee?" kysyi hän Marableelta.
"Sen sanon sinulle", vastasi tämä, "jos lupaat olla vaiti ja sanaakaan siitä kenellekään hiiskumatta."
"Sen voin luvata ainoastaan siinä tapauksessa, ett’ei isäntämme, herra
Drummond, siitä kärsi mitään vahinkoa."
"Herra Drummondille ei siitä ole mitään haittaa", vastasi Marables.
"Minä luotan sinun hyvään sydämmeesi ja uskon sinulle salaisuuden."