Jaakon pyrintönä oli sen perästä päästä kajuuttaan ja saada selvä sen salaperäisestä sisällyksestä. Mutta se ei ollut niinkään helppo asia. Eräänä yönä nousi hän hiljaa paitasillaan kojustaan ja kuuli Marableen ja Flemingin keskustelevan kajuutassa tulen valossa. Tilaisuus oli kuuntelijan mielestä suotuisa. Sukat jalassa hiipi hän kajuutan ovelle; se oli vähäsen raollaan ja hän kurkisti sisään. Marables ja Fleming; istuivat pienen pöydän ääressä jaellen rahoja keskenänsä. Jaakko kuuli, miten Marables valitti saavansa liian vähän, johon Fleming nauraen vastasi, ett’ei hän sen enempää ansainnut. Peläten tulevansa huomatuksi vetäytyi Jaakko takaisin makuupaikkaansa, ja siinä hän tekikin viisaasti, sillä tuskin hän ehti sulkea kojunsa ovea, niin Fleming tuli kannelle. Jaakko mietti, mitä oli kuullut ja nähnyt, ja tuli siihen vakuutukseen, että juttu, jonka Marables oli kertonut hänelle Flemingistä, olikin vain paljasta lorua. Hänen halunsa päästä asian perille tuli siitä vain yhä kiihkeämmäksi ja hän valvoi monet yöt toivoen, että viimein sattumus tulisi hänelle avuksi; niin että hän pääsisi kajuuttaa tarkastelemaan; mutta häntä ei jätetty koskaan yksin laivalle, vaan aina oli toinen miehistäkin kotona.
Eräänä yönä oli Fleming taasen lähtenyt maalle. Jaakko hiipi ulos kojustaan ja näki Marableen istuvan vesitynnyrillä, pää käden nojassa, ikäänkuin vaipuneena syviin ajatuksiin. Kajuutan ovi oli suljettu, mutta siellä paloi lamppu. Kun Jaakko huomasi, ett’ei Marables liikahtanut astui hän hiljaa hänen luoksensa. Hän nukkui ja alkoi pian kuorsata. Jaakko päätti käyttää edullista tilaisuutta hyväkseen; hän hiipi kajuutan ovelle ja huomasi sen vain lykätyksi kiinni. Vaikk’ei hän peljännytkään Marablesta yhtä paljon kuin Flemingiä, sykki hänen sydämmensä kuitenkin levottomasti eikä hän tohtinut avata ovea, ennenkuin vielä kerran tuli vakuutetuksi, että Marables nukkui sikeästi. Kuulumatta astui hän sisälle ja katsahti ympärilleen. Paitsi asujainten vuoteita ja kirstuja oli siellä peräpuolella kolme kaappia. Jaakko avasi keskimmäisen ja huomasi siellä melkoisen paljo posliini- ja lasiastioita. Sitte tarkasti hän toista; se oli lukossa, mutta avain oli suulla. Vaikka Jaakko kyllä mitä varovaisimmin väänsi sitä, kuului lukosta kuitenkin avatessa melkoinen narina. Tuskastuneena kuunteli Jaakko: Marables ei liikahtanut. Hän katsoi kaappiin, joka oli jaettuna moneen komeroon. Niissä oli hopeakahveleja, lusikoita ja tallrikkia, kelloja, rannerenkaita ja koristuksia mitä erilaisimpaa laatua. Rohkaistuna menestyksestään lähestyi Jaakko kolmatta kaappia ja avasi sen. Siinä oli kaikenvärisiä silkkihuivia, pitsihuntuja, liinavaatteita ja joukko muuta arvokasta tavaraa; alihyllyllä oli kaksi ladattua pistoolia.
Jaakko arveli nyt nähneensä kylliksi ja olevan jo paras mennä pois. Mutta silloin joutui hänelle mieleen, että hänen pitäisi vääntää toisen kaapin ovi lukkoon, ett’ei se avoinna ollen herättäisi epäluuloa häntä kohtaan. Taasen narisi lukko, jopa paljon kovemmin kuin ensi kerralla. Jaakko kuuli selvästi, miten Marables heräten unestaan hypähti ylös, ja hän sammutti kiireesti tulen. Marables astui kannella edestakaisin, seisahtui viimein kajuutanovelle, avasi sitä vähän, kurkisti sisään ja huomaten lampun sammutetuksi sulki sen jälleen ja väänsi ulkoa päin lukkoon. Jaakko seisoi sen aikaa ihan liikahtamatta ja oli nyt vankina, ja lukija kyllä voi arvata hänen säikähdyksensä. Hän mietti, pitikö hänen huutaa Marablesta, jota hän vähemmin pelkäsi kuin Flemingiä, kun hän äkkiä kuuli venheen laskevan laivan sivulla ja palaavan Flemingin juoksevan ylös kannelle.
"Joutuun, joutuun vaan!" kiirehti Fleming astuessansa kajuutan ovelle ja koettaen avata sitä, "meillä ei ole hetkeäkään aikaa liiaksi. Kaksi väestämme on kielinyt ja poliisi tulee laivaamme tarkastamaan. Meidän täytyy sentähden sulloa kaikki säkkeihin ja upottaa jokeen."
Ja hän oli siepannut avaimen Marableelta, avasi oven ja astui sisään; hänen etsiessään lamppua tuli Marableskin sisään. Jaakon ei ollut mahdollista paeta ja hän sykkivin sydämmin, tohtimatta liikahtaakaan, odotti mitä oli tapahtuva. Fleming otti tulitikkuja taskustaan. Selvästi kuuli Jaakko hänen vetävän tulta. Jo näkyi pimeässä sinertävä, värähtelevä valopilkku joka kohta suureni kirkkaaksi liekiksi, selvästi valaisten kajuutan sisuksen ynnä siihen kuulumattoman kuokkavieraan. Säikähtyneenä pudotti Fleming tulitikun ja kaikki oli jälleen pimeän vallassa.
"Jaakko!" huudahti Marables.
"Ei hän elä niin kauan, että ehtisi lörpötellä", sanoi Fleming päättävästi, ottaen toisen tulitikun ja sillä sytyttäen lampun. "Tule poika! Heti ulos!"
Jaakko totteli ääneti, seuraten Flemingiä ulos kajuutasta.
"Seis, Fleming!" huudahti Marables, "mitä aiot tehdä pojalle?"
"Aion tehdä hänet mykäksi!" kuului vastaus.