"Et saa surmata häntä, Fleming", kielsi Marables, "siihen en ikinä suostu. Jumal'auta, se ei saa tapahtua!"
"Sen täytyy tapahtua, oman turvallisuutemme tähden, olkoon kuitenkin, jos hän — —" Fleming vaikeni ikäänkuin miettimään.
"No, mitä?" huudahti Marables.
"Jos hänestä tulee meidän miehiämme!"
"Vastaa, poika", kääntyi hän Jaakon puoleen, "tahdotko vannoa säilyttää salaisuutemme ja auttaa meitä töissämme? Silloin ansaitset runsaasti kultaa; muuten pitää sinun kuolla.
"Ennen kuolla kuin tulla konnaksi!" vastasi Jaakko ja hänen silmänsä säihkyivät rohkeasti.
"No, käyköön tahtosi mukaan, poika nulikka!" vastasi Fleming pilkallisesti, tarttuen Jaakkoon kiinni.
Marables syöksyi kumppaninsa niskaan ja taisteli häntä vastaan, ja Jaakkokin koetti kaikin voimin toisella kädellään, joka hänellä oli vapaana, irtautua vastustajastansa. Kuitenkin onnistui Flemingin ottaa pistooli taskustaan, sillä hän löi Jaakon puolustajaa niin voimakkaasti päähän, että hän tunnotonna vaipui maahan.
Nyt oli Jaakko ainoastaan yksin Flemingin kanssa, mutta vaikka hän kyllä henkensä edestä koetti puolustautua, ei hän kuitenkaan voinut mitään väkevälle Flemingille. Fleming laahasi häntä kantta pitkin laivan reunalle, tarttui häneen vahvasti ja heitti hänet yön pimeässä Thames-jokeen.
Onneksi oli Jaakko noudattanut vihamiehensä neuvoa ja oppinut uimaan, ja sekin oli hänelle onneksi, että hän sattui olemaan paitasillaan, joten eivät vaatteet olleet nyt hänelle haitaksi liikkuessansa. Melkoisen matkan vei vahva virta häntä mukanaan veden alla; vasta niin kaukana laivasta, ett’ei Fleming enää voinut häntä erottaa, nousi hän veden pinnalle. Kuitenkin oli hänellä tuskin nimeksikään toivoa pelastua, kun ranta oli noin virstan päässä. Hän ponnisteli voimiaan pysyäksensä veden päällä, mutta pakkanen teki hänen jäsenensä jäykiksi, ja hän tunsi yhä enemmän uupuvansa. Jo ollen vaipumaisillansa syvyyteen kuuli hän lähestyvää airojen loisketta ja heti sen perästä tunsi hän airon nostettavan päänsä ylitse. Epätoivon voimilla tarttui hän airoon ja huusi apua.