Jaakko työskenteli jo yhdeksättä kuukautta herra Drummondin konttorissa, sillä vaikka uusi kirjanpitäjä jo olikin saapunut, oli kuitenkin niin paljo tekemistä, että Jaakon apu yhä vielä oli välttämätön. Uusi kirjanpitäjä Watkins oli nuori, noin kahdenkymmenen ikäinen leveänaamainen ja paksuhuulinen mies. Hänen työntekonsa oli huononlainen ja ahkeruutensa vielä huonompi, mutta hän osasi mielistelemisellä päästä ylikirjanpitäjä Hodgsonin suosioon, ja kun hänellä oli paljo valtaa asiakonttorissa ja hän mielellään näki ympärillään alammaisia ja imartelevia ihmisiä, oli hän sangen leväperäinen uuden kirjanpitäjän suhteen, jopa piti häntä etevämpänä Jaakkoakin, jota hän ei hänen suoran ja vilpittömän luonteensa tähden voinut ensinkään kärsiä.
Eräänä päivänä oli Jaakolla suurenlainen tili kirjoitettavana ja saatuaan sen valmiiksi antoi hän sen ylikirjanpitäjälle tarkastettavaksi. Vaikk’ei siinä ollutkaan mitään virhettä ja käsialakin oli selvä ja kaunis, huomasi kuitenkin ylikirjanpitäjä, joka sattui olemaan huonolla tuulella, sen muka huonoksi, repi sen rikki ja käski Jaakon kirjoittaa sen uudestaan.
Jaakko semmoisesta ansaitsemattomasta kohtelusta suuttui; hän laski kynän pois ja torjui vakavasti moisen kohtuuttoman vaatimuksen.
Raivoissaan vastustuksesta tarttui herra Hodgson konttorikirjaan ja heitti sen Jaakolle päähän. Jaakolla sattui olemaan viivotin kädessä ja malttamatta hillitä mieltään viskasi hän sen niin voimakkaasti kohti ylikirjanpitäjää ja osasi häntä otsaan niin kovasti, että hän kaatui. Samassa astui herra Drummond sisään. Hän näki Jaakon teon ja riensi sanaakaan virkkamatta ylikirjanpitäjän luokse, nosti hänet ylös ja kantoi hänet Watkinsin avulla huoneesensa, jossa Hodgson pian tointui jälleen. Jaakko oli yksin konttorissa tietysti hyvin levotonna, sillä hänhän se syylliseltä näytti, ja vaikka hän omasta mielestänsä kyllä oli oikeassa, pelkäsi hän kuitenkin joutuneensa ikävään tilaan.
Kohta hänet sen perästä kutsuttiin herra Drummondin huoneesen. Isäntä otti hänet vastaan sangen ankaran näköisenä, rouva Drummond näytti surulliselta ja Saaran punehtuneet silmät ilmasivat selvästi hänen itkeneen, sillä ylikirjanpitäjä oli kertonut tapauksen tavalla semmoisella, että kaikki syy jäi Jaakon puolelle, ja Watkins todisti hänen kertomuksensa oikeaksi, kohotakseen vielä enemmän esimiehensä suosioon.
"Rehti-Jaakko", alotti herra Drummond, "minä kutsuin sinut, sanoakseni sinulle, ett’et hävyttömän käytöksesi tähden ylikirjanpitäjää kohtaan voi jäädä talooni. Minulla oli aikomus hankkia sinulle hyvä ja kunnollinen asema maailmassa, mutta se tuuma on nyt loppunut. Paitsi sopimatonta ja ilkeää käytöstäsi olet myöskin ollut kiittämätön."
"Sitä moitetta en ansaitse", vastasi Jaakko.
"Älä vastusta", sanoi herra Drummond. "Näinhän minä itse tekosi. Siis ei sanaakaan enää siitä. Sinä olet kirjoitettu laivurinoppilaaksi ja voit siis palvella oppiaikasi loppuun 'Polly'-laivalla, jolle jälleen on saatu kuljettaja. Siinä kaikki, mitä minä enää voin tehdä hyväksesi, äläkä odota minulta sen enempää. Kun nyt olet monta kuukautta työskennellyt konttorissani, on myöskin kohtuullista, että maksan sinulle siitä ajasta. Tässä on kymmenen puntaa työstäsi."
Herra Drummond luki rahat pöydälle ja läksi huoneesta.
Jaakko ei liikahtanutkaan, katsoi vain vakavasti herra Drummondiin hänen astuessaan ohitse. Hänen oli mahdotonta puolustautua ansaitsematonta syytöstä vastaan ja hän ennemmin oli vaiti kuin tahtoi kiivastua. Mutta hänen tyyneyttänsä pidettiin itsepäisyytenä.