Seuraavana päivänä saattoi kapteeni Turnbull Jaakkoa Stapleton vanhuksen luo, joka heti pilkittä mutkitta otti hänet palvelukseensa. Vanha lautturi asui pienessä talossa lähellä Thames-jokea. Sinne vei Jaakko vähät tavaransa, jonka jälkeen hän meni joelle kuljettamaan venhettänsä.
Jaakko ei nyt oikeastaan ollut muuta kuin tavallinen soutomies vain. Määrätystä maksusta souti hän väkeä joen yli tai sitä pitkin, mikäli toimet tai huvitukset ihmisiä vetivät. Kun hänen isäntänsä jo oli vanha ja mieluummin jäi kotiin rauhassa tupakoimaan, jätti hän venheen kuljettamisen tykkänään Jaakon huoleksi, vaatien itselleen ainoastaan kolmannen osan tuloista, joten muut rahat jäivät Jaakon omaksi. Toimi oli tuottava, ja vaikk’ei se ollutkaan hänen sivistyksensä mukainen, oli hän kuitenkin tyytyväinen siihen, sillä hän oli vapaa, ansaitsi itse leipänsä tarvitsematta kiittää ketäkään siitä. Niin hän ainakin luuli; mutta siinä hän oli ihan väärässä, sillä se oli vain ystävällisen kapteeni Turnbullin toimeenpanema juoni, hän kun piti huolta Stapleton vanhuksen elatuksesta, jotta oppipojalle jäisi suurin osa tuloista.
"Poika hoi!" kuuli Jaakko eräänä päivänä huudettavan, kun seisoi venheensä luona keskustellen Stapletonin kanssa jostakin tärkeästä asiasta, "miks’et kuule? Oletko kuuro? Olen jo pari kertaa tässä huutanut?"
Käännyttyään näki hän edessänsä Watkinsin, entisen pöhöposkisen konttorikumppaninsa.
"Mitä nyt?" kysyi Jaakko punastuen suuttumuksesta nähdessään kavalan miehen ja kuullessaan hänen röyhkeää puhettansa.
"Minulla on käsky sinulle, ymmärrätkö?" jatkoi Watkins raa’asti.
"Tahdotko totella käskyäni?"
"En", vastasi Jaakko. "Käskyä, jota moinen tolvana tuo, en aio kuulla. Korjatkaa luunne älkääkä palatko milloinkaan, sillä minulla on suuri halu pehmittää selkäänne. Sen olette rehellisesti ansainneet, te ja käskijänne!"
"Hyvä, kyllä ilmoitan vastauksenne", vastasi Watkins pilkallisesti poismennessänsä.
Kuten Jaakko monta vuotta jälestäpäin sai tietää, lähetti rouva Drummond, joka Saaralta oli saanut kuulla koko asian, Watkinsin pyytämään Jaakkoa luoksensa. Saara oli hankkinut itselleen ylikirjanpitäjän rikkirepimän tilin, jonka eri osat vielä olivat paperikorissa. Sen kunnollisuus oli selvin todistus herra Hodgsonin ilkeydestä ja herra Drummond siitä huomasi pillastuneensa. Hän ei kammoksunut tunnustaa ja sovittaa erehdystänsä ja pyysi senvuoksi vaimoansa tarkemmin tiedustelemaan asiaa. Rouva puolestansa lähetti Watkinsin pyytämään Jaakkoa käymään hänen luonaan. Olemme jo nähneet, miten kavala Watkins toimitti tehtävänsä ja miten hyvin hänelle onnistui tehdä kaikki sovinto turhaksi. Mutta siinä ei vielä kylliksi, hän väärensi vielä lisäksi Jaakon vastauksen ja kertoi, miten Jaakko uhkasi löylyttää sekä häntä, Watkinsia, että vielä herra Drummondinkin, vaikka hän varsin hyvin tiesi Jaakon "käskijä"-nimellä tarkoittaneen ylikirjanpitäjää. Semmoisen vastauksen vaikutuksen voi varsin helposti käsittää. Saara oli hämillänsä, hänen äitinsä suuttui ja herra Drummond tuli vakuutetuksi menetelleensä oikein ajaessansa pois moisen leppymättömän ja kostonhimoisen pojan.
Kahdeksas luku.