"Onko isäni metsästänyt?" kysyi hän.
"Kyllä", vastasi Antinahuel lakoonisesti.
"Ja onko metsästys ollut onnellinen?"
"Hyvin onnellinen", sanoi Toquin synkästi hymyillen ja osoittaen sormellaan vankeja jatkoi hän, "poikani avatkoon silmänsä ja katsokoon ympärilleen!"
"Ooh!" huudahti Trangoil Lanec ja oli vasta nyt huomaavinaan valkoihoiset. "Valkonaamoja. Isälläni on ollut onnea, hän saa suuret lunnaat heistä."
Toquin pudisti päätään.
"Antinahuel ei vapauta vankeja. Hänen majansa on tyhjä."
"Hyvä, minä ymmärrän, Isäni ottaa valkoisen neidon vaimokseen. Mutta minkätähden säilyttää hän toista vankia? Hänen läsnäolonsa mahtaa olla tuskastuttava?"
Antinahuel vastasi kysymykseen hymyllä, jonka merkitystä ei tarvinnut epäillä.
"Valkoihoisten Suuri Kotka on kuoleva varhain aamulla. Suuren. Toquinin
Cadequalin kuolema tulee vihdoinkin kostetuksi, kuten olen vannonut!"