"Sallikaa meidän nyt selittää teille käyntimme syy, päällikkö. Kuten kai arvaatte, emme ole tulleet tänne ilman syytä. Meidän on suoritettava eräs tehtävä."
"Hyvä, minä kuuntelen", sanoi Antinahuel lyhyesti.
"Me emme, ikävä kyllä, voi tehdä teille selkoa mistään", selitti Valentin. "Siihen pystyy kyllä tämä kirje, jonka saan täten antaa teille."
Hän jätti kirjeen päällikölle. Tämä tarkasteli päällekirjoitusta, käänteli paperia hetkisen sormiensa välissä ja sanoi vihdoin:
"Veljeni lukekoot. Valkonaamat ovat oppineempia kuin intiaaniraukat, he tietävät kaikki."
Valentinin kasvoille levisi tietämättömyyden ja typeryyden ilme.
"Te pyydätte meiltä enemmän, kuin mihin me pystymme, päällikkö."
Antinahuel heitti viekkaan, tulisen katseen nuoriin miehiin ja sanoi omituisesti korostaen: "Ooh! Veljeni kieltäytyvät tekemästä minulle tätä palvelusta?"
"Mitä te ajattelette, päällikkö. Me tekisimme sen mielellämme, mutta olemme ranskalaisia, ja vaikka osaisimmekin puhua espanjaa, emme voisi kuitenkaan lukea sitä."
Toquin näytti epäilevän näiden sanojen totuutta, ja toistettu paljon sanova "ooh!" osoitti, ettei hän koettanut peittää epäilyään. Halveksiva hymy leikki hänen huulillaan, sitten sanoi hän välinpitämättömästi: