"Te ette ole saanut minua vielä käsiinne!" kirkui kenraali raivostuneena. "Käykää päälle vaan. Jollen minä voikaan voittaa, niin voin ainakin kuolla ase kädessä."
Don Tadeo antoi merkin. Samassa suhisi näkymättömän käden heittämä suopunki ilmassa ja lensi kenraalin hartioille. Ennenkuin tämä ennätti ajatellakaan puolustautumista, tunsi hän kovan nykäyksen olkapäissään, kadotti tasapainonsa ja putosi hevosensa selästä keskelle vihollisjoukkoa. Monta kättä tarttui häneen yhtaikaa — ja tuossa tuokiossa oli hänet sidottu käsistä ja jaloista.
Nähdessään johtajansa joutuvan vangiksi kauhistuivat sotilaat ja menettivät rohkeutensa, eivätkä he edes koettaneetkaan käyttää aseitaan. Don Tadeo kääntyi nyt heidän puoleensa.
"Antautukaa!" huusi hän. "Päällikkönne on vankinamme, ja toverinne" — hän osoitti kaupunkia — "eivät voi enää pitää kauan puoliansa. Heittäkää siis aseenne pois, niin saatte pitää vapautenne ja henkenne!"
Sotilaat eivät epäröineet enää, he heittivät aseensa maahan, ja muuttaen täydellisesti ajatuskantaansa huusivat he yksiäänisesti: "Eläköön Chile! Eläköön vapaus!"
"Hyvä", sanoi Don Tadeo tyytyväisenä. "Jättäkää kaupunki ja asettukaa leiriin tunnin matkan päähän kaupungin portista, siellä voitte odottaa lähempiä määräyksiäni."
Tämä tapahtui.
Mustan Sydämen johtaja oli puhunut totta: Taistelu Valdivian kaupungissa olevia sotilaita vastaan ei kestänyt kauan. Kuin kulovalkea levisi tieto don Bustamenten vangitsemisesta kaikkialle, ja epäsankarillinen Don Ramirez oli ensimmäinen, joka henkeään peläten — senaatin nimessä käski sotilaita antautumaan. Näin päättyi kapina. Katusulut rikottiin ja verisen taistelun jäljet peitettiin niin pian kuin mahdollista. Valdivia oli nyt kokonaan Mustan Sydämen hallussa.
VIII. VÄLIKOHTAUS.
Sillaikaa kuin keskikaupungilla taisteltiin, tapahtui sen itäosassa eräs paljon merkitsevä tapaus.