"Se mies, jonka luokse olemme matkalla."
"Antinahuel?"
Intiaani nyökkäsi.
"Kuka johti yritystä?"
"Joan."
"Antinahuel odottaa siis veljeäni San Miquelin kylässä?"
"Niin, viimeisessä majassa."
"Hyvä, veljeni vaihtakoon nyt hattunsa ja vaippansa minun kanssani!"
Vanki totteli tekemättä mitään huomautusta. Kun vaihto oli tehty jatkoi päällikkö: "Minä voisin tappaa veljeni, viisaus vaatii myöskin sitä, mutta sääli on täyttänyt Curumillan sydämen — hän on oleva lempeä! Joanilla on vaimo ja lapsia, hän on heimonsa urhoollisimpia sotilaita… jos minä lahjoitan hänelle henkensä, on hän kai minulle sangen kiitollinen?"
Araukani oli luullut, että hänen on pakko kuolla, ja siksi täyttivät päällikön sanat hänen sydämensä toivolla. Pohjaltaan oli hän kunnon ihminen, sen tiesi Curumilla. Hän tiesi myös, että hän saattoi luottaa Joanin lupaukseen.