"Henkeni on veljeni kädessä", vastasi Joan hetken kuluttua. "Jollei hän tuhoa sitä, tulen minä hänen orjakseen ja annan tappaa itseni hänen käskystään."
"Joan nouskoon ylös", sanoi ulmen pistäen veitsen takaisin vyöhönsä.
"Päällikkö pitää sanansa!"
Niin pian kuin intiaani oli noussut ylös, nosti hän oikean kätensä rinnalleen merkiksi siitä, että hän kokonaan mukautui toisen tahtoon.
"Mitä käskee veljeni?" kysyi hän.
"Joan kiiruhtakoon nopeasti muukalaiskylään, jota kutsutaan
Valdiviaksi. Siellä hän saa etsiä käsiinsä don Tadeon, valkoisten
Suuren Kotkan ja kertoa hänelle, mitä on tapahtunut välillämme. Samalla
hän voi sanoa, että minä joko pelastan valkoisen neitosen tai kuolen."
"Onko siinä kaikki?"
"On. Jos Suuri Kotka tarvitsee veljeni palvelusta, on hänen viipymättä asettauduttava hänen käytettäväkseen. Pilliau johdattakoon Joania, ja muistakoon hän aina, etten minä tahtonut ottaa hänen henkeään, vaikka se kuuluikin minulle."
"Joanilla on hyvä muisti, Joan ei unohda", vastasi intiaani melkein ylpeästi. Samalla sukelsi hän korkeaan ruohostoon ja katosi.
Curumilla ei hukannut silmänräpäystäkään, vaan hyppäsi hevosensa selkään ja kannusti sitä. Pian oli hän saavuttanut pienen ratsastajalauman, joka jatkoi matkaansa yhtä rauhallisesti kuin ennenkin aavistamatta ollenkaan, mitä oli tapahtunut.