Näin lopetettiin neuvottelukokous.
Antinahuel lepäsi nyt tunnin. Hänen aivoissaan risteili tuhansia ajatuksia, jotka estivät häntä nukkumasta ja vihdoin nousi hän kärsimättömänä vuoteeltaan. Annettuaan Mustalle Hirvelle, johon hän erityisesti luotti, salaisen tehtävän, nousi hän hevosen selkään ja lähti paluumatkalle.
Oli jo sangen pimeä; ainoastaan muutamia tähtiä säteili tummansinisellä taivaalla. Päällikölle ei yöllinen ratsastus tuottanut mitään erikoista nautintoa. Kuin synkkä paholainen kiiti hän pimeyden läpi. Levottomuus oli vallannut hänet ja ajoi häntä eteenpäin. Tultuaan kylään hyppäsi hän hevosensa selästä ja meni heti majalle, jossa vanki oli. Hän aukaisi oven ja — raivoisa huudahdus pääsi hänen huuliltaan. Rosario ja hänen intiaanivahtinsa olivat poissa.
XIII. PAKOYRITYS.
Antinahuel ei ollut yksin mennyt Mustan Käärmeen kylälle. Koko ajan hiipi eräs musta olento hänen jäljessään. Se oli intiaani, jolle hän oli antanut käskyn vartioida valkoista tyttöä. Tämä oli kuunnellut They-Teg sanansaattajan tiedonantoja, samoin oli hän myös kuullut ja nähnyt kaikki, mitä tapahtui neuvottelunuotion ääressä. Tuskin oli Antinahuel tehnyt suunnitelmansa, joka koski del Rio See rotkoa, kun hän lähti jo takaisin San Miquelin kylään.
Ei ollut sekunttiakaan kadotettavana. Vielä viipyi Toquin hetkisen neuvottelumajassa — tätä tilaisuutta täytyi käyttää. Nopeasti meni hän majaan, jossa donna Rosario oli ja antoi hänelle merkin.
"Valkoinen sisareni seuratkoon minua", kuiskasi hän. "Minä koetan pelastaa hänet. — Eikö sisareni tunne minua?" jatkoi hän. "Minä olen Curumilla, yksi niistä ulmeneista, jotka olivat liittyneet muukalaisiin, don Tadeon ystäviin."
Rosario kumartui hiukan eteenpäin ja tarkasteli puhujaa tarkkaavaisesti. Äkkiä putosivat ikäänkuin suomukset hänen silmistään ja hän lausui: "Oi niin, todellakin — sehän te olette!"
"Curumilla löytää kyllä sen, jota hän etsii."
"Te olette siis etsinyt minua? — Oi, kiitos, kiitos. Menkää edellä, minä seuraan teitä, tapahtukoon mitä hyvänsä."