"Valkoinen neito on valkoisten veljieni sisar — minä uhraan henkeni hänen tähtensä."
"Te ette saa kuolla, päällikkö, minä en tahdo sitä."
"Minkätähden? Curumilla ei pelkää kidutuksia. Sisareni saa nähdä, kuinka päällikkö kuolee."
"Tahdotteko tehdä minut vielä onnettomammaksi?" sanoi Rosario lempeällä sulosointuisella äänellään suunnaten nuhtelevan katseen päällikköön. "Tapetaanko teidät todellakin, jos teidät löydetään minun luotani?"
"Kyllä", vastasi intiaani kylmästi.
"Ja kuka antaisi silloin tiedon ystävilleni kohtalostani? Kuka kertoisi heille, missä minä olen? Jos te kuolette, niin kuka vapauttaisi minut vihollisteni käsistä?" Puelka mietti. "Pelastakaa itsenne, Curumilla, jos se on vain mahdollista — pelastakaa itsenne minun tähteni! Kiiruhtakaa pois täältä."
"Haluaako sisareni sitä?"
"Minä vaadin sitä."
"Hyvä. Valkoinen tyttö on oikeassa, Curumilla voi tehdä vielä paljon hänen hyväkseen — hän on jäävä eloon. Sisareni älköön olko epätoivoinen, pian saa hän taas kuulla ystävistään."
Samassa kuului lähestyvien hevosten kavioitten kopse niin selvästi, että Rosario lysähti pelästyneenä kokoon. Päällikkö kokosi kiireesti aseensa ja kehoitettuaan häntä vielä kerran pysymään rohkeana hän sukelsi korkeaan ruohostaan ja katosi.