"No niin?"

"Kaikki vakuuttavat, että suuri sotajoukko on hyökännyt Araukaan."

Pelokas "ooh!" pääsi päällikköjen huulilta.

"Kuulkaa!" jatkoi Musta Hirvi tukahtuneella äänellä. "Kylät Hikura, Borea ja Nakatolten ovat poltetut, asukkaat ovat tapetut. Murha ja kuolema raivoaa veljiemme keskuudessa, jotka äsken jätimme."

Suuri levottomuus valtasi läsnäolijat, kuultiin epätoivon ja koston huudahduksia. Keskellä tätä melua nousi paikaltaan Luchs, päällikkö, josta olemme jo ennen puhuneet, ja huusi mahtavalla äänellä kokoontuneille: "Minkätähden odotatte vielä; te araukani-päälliköt? Ettekö kuule naisienne ja lapsienne kirkunaa, kun he huutavat teitä avukseen? Ettekö näe liekkejä, jotka nuoleskelevat majojenne seiniä? Ylös, ylös, tarttukaa aseisiinne! Ei kannata hyökätä vihollisten alueille, kun omien majojen puolustus on kysymyksessä. Murhattujen araukanien veri huutaa kostoa. Aseisiin! Aseisiin!"

"Pois! Aseisiin!" kaikui kaikkialla.

Hetkisen vallitsi villi sekasorto. Hehkuen raivosta seisoivat Bustamente ja Antinahuel meluavan sotajoukon keskellä. Tehden käskevän kädenliikkeen palautti jälkimäinen vihdoin järjestyksen. Toquinin silmät salamoivat, ja ylpeä hymy leikki hänen huulillaan. Uhkaavalla äänellä hän lausui: "En ymmärrä poikiani tällä kertaa. Mitä he haluavat? Kumpainenko on Suurtoquin täällä Antinahuel vaiko Luchs? Kuka käskee, ja kuka tottelee? Vai tekevätkö punaiset miehet kapinan korkeinta päällikköään vastaan? Ovatko poikani coyoteja, jotka pakenevat nähdessään valkoisten koirien kasvot? Pukeutukoot he sitten naisten hameisiin, sillä he eivät ole niitä urhoollisia sotureita, joiden Pilliau sallii metsästellä iäisen ilon präärioilla! Kuulkaa — Antinahuel puhuu. Jo tänä päivänä lähdemme tästä hyvin varustetusta turvapaikasta, emme kuitenkaan hävitetyille kylillemme, vaan kukistamaan vihollista ja jättämään heidän ruumiinsa korppikotkille. Se tekee pikaisen lopun asiasta. Ajatteleeko joku väestäni toisin?"

Kaikki vaikenivat. Ei kukaan araukanien kuuluisimmistakaan päälliköistä lausunut vastaväitteitä. Vihdoin, pitkän hiljaisuuden jälkeen, sanoi Cathikara, yksi Antinahuelin innokkaimmista puolustajista: "Antinahuel on ilmoittanut tahtonsa, me tottelemme! Isäni antakoon anteeksi sokeille pojilleen ja johdattakoon heidät taisteluun!"

Täten ratkaistiin asia. Araukani-armeija läksi liikkeelle ennen auringonlaskua, Antinahuel kulki Condorkankin laaksoa kohti ja jätti Mustan Hirven puolustamaan kahdensadan sotilaan kera kahluupaikkaa, jos vihollinen aikoisi kulkea joen yli.

* * * * *