"Pyh! Ottakaamme kaksikymmentä; eihän tiedä ketä kohtaamme tiellä tähän aikaan yöllä. Voimmehan tavata satakunta intiaania. Täytyy voida pitää puoliaan niitä vastaan."
"Olkoon menneeksi sitten kaksikymmentä, koska niin tahdotte", vastasi don José hyväntahtoisesti, "Ja olkaa ystävällinen sekä valitkaa näin ollen ne itse."
"Olkaa huoletta", vastasi don Torribio hymyillen väkinäisesti.
Hän ratsasti nyt vartioston luo, joka kuvernöörin saapuessa oli asettunut valmiiksi, ja erotti kaksikymmentä ratsastajaa, jotka hänen määräyksestään heti järjestäytyivät hänen taakseen.
"Nyt voimme lähteä, milloin haluatte, kuvernööri."
"Eteenpäin siis!" vastasi tämä kannustaen hevostaan.
Turvajoukko läksi liikkeelle samalla. Don José Kalbris ja don Torribio
Quiroga ratsastivat muutamia askeleita edellä.
Kaikki kävi hyvin noin kolmeneljännestuntia. Tämän kuluttua alkoi kuvernööri tuntea epämääräistä levottomuutta, huolimatta don Torribion vireillä pitämästä vilkkaasta keskustelusta. Viimemainittu tekikin parhaansa keksiäkseen sukkeluuksia ja ponnisti kykyänsä mahdollisimman paljon, miellyttääkseen don Joséta.
"Anteeksi, eversti", sanoi kuvernööri toverilleen, pysäyttäen hänet äkkiä, "mutta eikö teistäkin tunnu merkilliseltä, kuten minustakin, ettei niitä, joita menemme tapaamaan, vielä näy?"
"Ei ensinkään, señor", vastasi don Torribio. "Kenties päällikkyyttä hoitava kapteeni ei ole ennen takaisin saapumistani uskaltanut lähteä teille, joita hän ei tunne."