Don Torribio huomasi, että hänen täytyi päästä ratkaisuun, ellei hän tahtonut päästää saalista käsistään. Pistoolin laukauksella musersi hän kuvernöörin hevosen pään.
Don José vieri maahan, mutta nousten nopeasti hän yritti iskeä sapelilla luopiota, joka kuitenkin väisti iskun hyppäämällä syrjään. Sitten asetti kuvernööri pistoolinsa suun ohimolleen ja lausui:
"Minunlaiseni mies ei antaudu sellaisille koirille kuin te olette. Kas tässä, villipedot, nyt voitte tapella ruumiistani."
Ja hän ampui luodin päänsä läpi. Samassa paukahti useita laukauksia ja joukko ratsastajia syöksyi vihurin tavoin vaqueroja kohti.
Majuuri Barnum ja Estevan olivat saapuvien johtajina. Taistelu kesti vain muutamia sekunteja. Don Torribion annettua merkin vihellyspillillä vaquerot kääntyivät ympäri ja hajaantuivat joka taholle. Pian he katosivat pimeään.
Seitsemän tai kahdeksan ruumista makasi paikalla.
"Mitä on tehtävä?" sanoi majuuri Barnum.
"Olemme tulleet liian myöhään", vastasi Estevan huolissaan, "don José on antanut ennen surmata kuin vangita itsensä."
"Niin", sanoi majuuri, "hän oli urhoollinen soturi. Mutta mitenkä saamme nyt käsiimme nuo hornanhenget, voidaksemme tietää mitä on tehtävä?"
"Ei maksa vaivaa välittää niistä, ne ovat jo leirissään. Mutta ellen aivan paljon erehdy, niin saamme pian arvoituksen ratkaistuksi. Odottakaahan."