"Äitini!" jatkoi ääni hyvin iloisesti.
"Estevan, rakas poikani!" huudahti Manuela onnellisena, vaipuen poikansa syliin, ja tämä painoi hänet hetkeksi voimakasta rintaansa vasten.
"Mistä sinä tulet tuolla tavoin?" kysyi Estevan hetken kuluttua.
"Punanahkojen leiristä."
"Nyt jo", sanoi Estevan ihmeissään.
"Niin, valtiattereni lähetti minut sinun luoksesi."
"Ja kuka oli tuo mies, joka oli seurassasi, äitiseni?"
"Don Torribio itse."
"Kirottua!" mutisi majordomo. "Olen päästänyt hänet karkuun, ja viisi minuttia sitten hän oli kiväärini suun edessä… tosiaan harmillista! Mutta älkäämme jääkö tänne. Seuraa minua! Kun olet turvassa, saat kertoa, mitä valtiattaresi on pyytänyt sinua sanomaan minulle."
Presidioon tultuaan antoi Estevan äitinsä kertoa mitä heille oli matkalla tapahtunut.