"Ooh!" huudahti Estevan monta kertaa, "naiset ovat pahoja henkiä, miehet ovat vain hölmöjä heihin verrattuna."
Kun Manuela oli lopettanut kertomuksensa sanoi Estevan:
"Ei saa menettää minuuttiakaan, äiti kulta. Don Pedron täytyy välttämättä saada tämä kirje vielä tänä yönä. Isä parka on varmaankin kuoleman tuskissa."
"Minä lähden heti matkaan", sanoi Manuela.
"Ei", sanoi Estevan, "sinä kaipaat lepoa. Minun mukanani on mies, joka toimittaa tämän asian tunnollisesti."
"Kuten tahdot sitten", sanoi Manuela, antaen kirjeen hänelle.
"Niin, siten on paras; mene tuohon taloon, sen omistaja on kunnioitettava nainen, joka tuntee minut ja pitää huolen sinusta."
"Menetkö sinä doña Hermosan luo?"
"Oi voi, tyttö parkaa! Luuletko, että jättäisin hänet noin suojatta pakanain keskelle, ja sitäpaitsi ehkä se, mitä hänellä on minulle sanottavaa on tärkeätä meille."
"Kiitoksia, Estevan! Aina uhrautuvainen! Siitä sinut taas tunnen."