"Niin, mitäpä tehdä, äiti kulta?" sanoi majordomo nauraen, "se näyttää olevan tehtäväni."
Hän syleili äitiään, seurasi häntä taloon ja suositettuaan häntä lämpimästi emännälle hän meni jälleen ulos etsimään sanansaattajaa, jonka hän aikoi lähettää don Pedron luokse.
Kirkkaan, keskelle katua tehdyn tulen ympärillä lepäsi useita miehiä viittoihinsa käärittyinä.
Estevan ravisti kovasti jalallaan muudatta nukkuvaa.
"Herää, Tonillo, herää!" sanoi hän, "ylös, poikaseni, sinun on lähdettävä de las Norias'in haciendaan."
"Mutta eihän siitä ole vielä tuskin puolta tuntiakaan, kun tulin sieltä", mutisi lepero puolinukuksissa, hieroen silmiään.
"Sen kyllä tiedän", vastasi Estevan, "sen vuoksi juuri lähetänkin sinut sinne jälleen, sillä silloin täytyy sinun tuntea tie. Muuten tapahtuu se doña Hermosan puolesta."
"Doña Hermosan puolesta!" huudahti lepero jonka tämä nimi äkkiä sai aivan valveille. Nousten nopeasti jatkoi hän: "puhukaa, mitä minun pitää tehdä?"
"Hyvä ystäväni, tuollaisena pidän sinusta. Sinun on heti noustava ratsaille ja vietävä tämä kirje don Pedrolle. Se on hänen tyttäreltään, ja silloin käsität kuinka tärkeä se on."
"Hyvä, minä lähden heti paikalla."