Estevan valmistutti kaksisataa viisikymmentä vehnäleipää, joihin sekoitettiin arsenikkia. Nämä vehnäleivät lastattiin muutamien kaupungissa vielä jäljellä olevien muulien selkään, ja sen ohessa pantiin mukaan kahdeksankymmentä tynnyriä vihtrillillä sekoitettua paloviinaa. Kymmenen luotettavan miehen saattamana hän sitten läksi kaupungista tämän kamalan kuorman kanssa, mennen muutaman askeleen päähän punanahkojen varustuksista.
Tapahtui, kuten hän oli arvellutkin: intiaanit, jotka ovat hyvin persoja viinalle, hyökkäsivät viinatynnyrit nähdessään karavaania kohti aikoen anastaa sen haltuunsa.
Don Estevan heitti nopeasti leivät ja viinatynnyrit hiekalle ja palasi täyttä laukkaa kaupunkiin muuleineen, toverien auttaessa pitämään niitä koossa.
Intiaanit kuljettivat viinatynnyrit leiriinsä, avasivat ne ja aloittivat juomingit, jotka kestivät kunnes kaikki leipä ja viina oli lopussa.
Kolmatta tuhatta intiaania kuoli sanomattomiin tuskiin tämän majordomon nerokkaan keksinnön johdosta. [Historiallinen tapahtuma. Aivan samanlainen tapaus sattui Carmenin luona, Patagoniassa, eräässä Pampas-intiaanien hyökkäyksessä.] Muut alkoivat kauhun valtaamina paeta joka taholle.
Ensi vihan kuohuessa intiaanit surmasivat armotta, huolimatta päällikön ponnistuksista, kauheasti kiduttaen kaikki miehet, vaimot ja lapset, jotka sodan alussa olivat joutuneet heidän käsiinsä ja joita siitä asti oli pidetty vankeina leirissä.
Olipa doña Hermosakin, huolimatta hänelle osoitetusta kunnioituksesta ja hänen varovaisuudestaan niin harvoin kuin mahdollista poistua teltastaan, vähällä joutua intiaanien raivon uhriksi. Vain sattuman kautta hän pelastui.
Ylipäällikkö päätti tehdä ratkaisun.
Hän antoi Korppikotkan kautta kaikille päälliköille määräyksen kokoontua neuvotteluun hänen telttiinsä. Kun kaikki olivat koolla, ilmoitti hän, että aamun koittaessa rynnättäisiin presidioon joka taholta.
Torribiokin oli päällikkönä ollut läsnä neuvottelussa. Heti sieltä päästyään riensi hän doña Hermosan telttiin ja pyysi saada puhutella häntä.