Lausuttuaan vielä muutamia käsittämättömiä sanoja, kaatui poppamies maahan ja kierieli siinä ankaran hermokohtauksen ja hirveiden kouristusten vallassa.
Omituinen seikka! Nuo miehet, jotka tähän asti olivat henkeään pidätellen kuunnelleet levottomina mitä poppamiehellä oli sanottavaa, eivät tunteneet säälin tai osanoton hiventäkään, hänen maatessaan maassa, mihin he jättivät hänet, piittaamatta hänestä sen enempää.
Intiaaneilla on nimittäin se käsitys, että se, joka uskaltaisi koskea poppamieheen, hänen ollessaan hengen valloissa, kaatuisi heti kuolleena maahan.
Kuinka tahansa, Tiikerikissa alkoi vuorostaan puhua heti kuin poppamies oli lopettanut.
"Suurten apachiheimojen päälliköt", sanoi hän syvällä äänellä, "te näette, että isienne Jumala suosii teidän pyrkimyksiänne: älkää siis epäilkö, soturit! Masentakaamme lopullisesti sortajiemme röyhkeys! Maamme on nyt vapaa, vain yksi ainoa paikka on vielä sortajiemme hallussa. Valloittakaamme se tänään ja olkoon jonkun hetken kuluttua meitä valaisevan auringon laskiessa Espanjan lippu, jonka onnettomuutta ennustava varjo niin kauan on tuottanut meille kuolemaa ja kurjuutta, temmattuna alas paikaltaan, älköönkä milloinkaan enää näkykö rajoillamme! Rohkeutta, veljet! Intiaanit, teidän esi-isänne, jotka metsästelevät antavilla riistamailla, ottavat ilomielin vastaan ne teistä, jotka taistelussa kaatuvat! Menköön jokainen hänelle osoittamalleni paikalle! Korppikotkan käheä, kolmasti kaikuva huuto, yhtäpitkin väliajoin, on hyökkäysmerkkinä."
Päälliköt kumarsivat ylipäällikölleen ja vetäytyivät eri suunnille.
Tiikerikissa vain jäi paikalleen, vaipuneena syviin mietteisiin.
Luonnossa vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Ei tuulen henkikään puhaltanut, ei pilveäkään näkynyt taivaalla. Ilma oli niin läpinäkyvän kirkas, että saattoi erottaa kaukaisimmatkin esineet. Tummansinisellä taivaalla välkkyi lukemattomia tähtiä, kuu valoi hopeanhohteisia valojuoviaan, ei äänikään häirinnyt tämän yön majesteetillista tyyneyttä, lukuunottamatta silloin tällöin kuuluvaa kumeata, aiheetonta jyminää, nukkuvan luonnon mahtavaa hengitystä.
Valkoinen päällikkö, hankkeissa ryhtyä äärimmäiseen voimanponnistukseen, vapauttaakseen intiaaniheimot ja edistääkseen omia salaperäisiä juoniaan, antautui mielihyvällä aivoissaan kiehuvien aatteiden valtaan. Aivan yksikseen hän punnitsi tekojansa ja rukoili hartaasti Kaikkivoipaa, joka tutkii sydämen syvyydet, olemaan hylkäämättä häntä, jos se asia, jonka puolesta hän taisteli, oli oikea.
Raskas käsi laskeutui hänen olkapäälleen.
Näin kovakouraisesti saatettuna palaamaan todellisuuteen säpsähti Tiikerikissa. Hän vei kätensä kostealle otsalleen ja kääntyi. Poppamies seisoi hänen vieressään ja katseli häntä tiikerinsilmillään, hymyillen ilettävän irvistävästi.