"Olen", vastasi tämä, "mutta hän näyttää kuolleelta."
"Lempo vieköön! Se olisi vahinko", huomautti Pablito, "sillä se on vankka mies — missä hän on?"
"Tuolla ylhäällä, vastapäisellä kallionkielekkeellä."
"Voitko Veradon avulla saada hänet alas?"
"Mikään ei ole helpompaa; hän makaa liikkumatta kuin puupölkky."
"Kiiruhda sitten, Jumalan tähden!" sanoi Pablito. "Jokainen minuutti on hänelle kenties vuosi hänen pakenevasta elämästään."
Carlocho ja Verado kohottivat don Torribion päästä ja jaloista ja kantoivat hänet niin varovasti kuin suinkin siitä tilapäisestä linnoituksesta, jota hän oli niin innokkaasti puolustanut, alas tulien ääreen, tehden sen el Zapoten oksista valmistamilla paareilla. Nuo neljä vaqueroa olivat omituisen sattuman kautta joutuneet tälle paikalle.
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pablito nähdessään nuoren miehen surkean tilan. "Mies parka, kylläpä ne ovat pidelleet häntä pahoin! Tulimme hänen avukseen ihan viime tingassa."
"Luuletko, että hän toipuu?" kysyi Carlocho uteliaasti.
"Elleivät jalommat elimet ole vahingoittuneet, on aina toivoa", lausui
Pablito viisaana, "tarkastakaamme häntä."