"Kuinka minä voisin tehdä niin?" vastasi don Torribio alakuloisesti. "Minähän olen nyt luopio. Tunnustanko teille kaikki, señorita? Vaikka kaikki on näköjään rauhallista ja tulevaisuus näyttää hymyilevän minulle, niin on kuitenkin jo moniaita päiviä voittamaton alakuloisuus vaivannut minua; kaikki on mielestäni synkkää, minä tunnen olevani elämääni kyllästynyt, aavistan sanalla sanoen, että minua uhkaa suuri onnettomuus."
Doña Hermosa katsahti häneen salaa läpitunkevasti.
"Karkoittakaa nuo synkät ajatukset", sanoi hän merkitsevästi, "tulevaisuutennehan on täst'edes turvattu, mikään ei voi sitä muuttaa."
"Uskon sen, mutta kuten tiedätte, señorita, pikarin ja huulten välillä on aina tilaa onnettomuudelle."
"Kas niin, don Torribio", sanoi don Pedro iloisesti, "istukaamme nyt pöytään, tämä on luultavasti viimeinen yhteinen ateriamme ennen hallinnon siirtoa, sillä sehän tapahtuu tietenkin tänään, eikö niin?"
"Niin", vastasi don Torribio, tarjoten käsivartensa doña Hermosalle mennäkseen ruokasaliin.
Upea aamiainen oli valmiina.
Aterian alussa oltiin hiljaa. Kaikki tuntuivat olevan hämillään. Mutta vähitellen murtui jää doña Hermosan ja hänen isänsä ponnistellessa huvittaakseen vierastaan, ja keskustelu sai iloisemman käänteen. Näkyi, että don Torribio koetti väkisinkin sydämeensä kätkeä joukon ajatuksia, jotka kohosivat hänen huulilleen, mutta joita hän ei tahtonut päästää ilmi. Aterian lopussa kääntyi hän doña Hermosan puoleen.
"Señorita", sanoi hän, "tänä iltana tapahtuu ratkaisu minuun nähden. Ollessani intiaanipäällikön pukuun puettuna läsnä tämänpäiväisessä juhlassa, olen avoimesti rikkonut välini maamiesteni kanssa ilmoittamalla siten heille, että olen julkisesti liittynyt punanahkoihin ja että Tiikerikissan ja minun vaikutuksestani se, mitä he aluksi pitivät intiaanien partioretkenä, olikin kokonaisen kansakunnan nousu. Minä tunnen valkoisten röyhkeyden. Vaikka he eivät voikaan viljellä omistamiaan suunnattomia alueita, eivät he kuitenkaan jätä kiistämättömäksi omaisuudeksemme sitä perintöä, jonka olemme hankkineet keihäittemme kärjillä, vaan Meksikon hallitus tulee käymään vimmattua sotaa meitä vastaan. Voinko luottaa teihin?"
"Ennenkuin vastaan, don Torribio, odotan teidän selittävän tarkemmin."