Carlochon ja Veradon avulla Pablito pesi don Torribion haavat vedellä ja rommilla, kostutti ohimoita ja puhalsi tupakin savua sieramiin.
Kun tätä omituista käsittelyä oli kestänyt hetkisen, huokasi nuori mies tuskin huomattavasti, liikutti hiljaa huuliaan ja aukaisi viimein silmänsä, kuitenkaan näkemättä mitään.
"Hän on pelastettu", sanoi Pablito. "Nyt saamme antaa luonnon vaikuttaa, se on paras lääkäri mitä tunnen."
Don Torribio kohottautui kyynärpäänsä varaan ja siveli kädellään otsaansa, ikäänkuin koettaakseen palauttaa muistinsa ja ajatuksensa.
"Keitä te olette?" sanoi hän heikolla äänellä.
"Ystäviä, señor, älkää ollenkaan pelätkö."
"Minä olen aivan menehtynyt, jäseneni ovat aivankuin rikki revityt."
"Ei se merkitse mitään, señor. Lukuunottamatta voimien menestystä voitte te yhtä hyvin kuin mekin."
Don Torribio nousi ja katseli tarkkaavasti häntä ympäröiviä miehiä, sanoen:
"Mutta minä en siis erehdykään? En ensinkään odottanut tapaavani teitä täällä. Millä ihmeellä olette tulleet oikeaan aikaan pelastamaan minua, te, jotka olin sopinut tapaavani niin kaukana siitä paikasta, missä nyt olemme?"