"Tiedän, caballero, ja luulenpa teidän ihastuvan tavatessanne henkilöt, joita teille siellä esitän."
"Riippuu siitä, keitä nuo henkilöt ovat."
"Oh, te tunnette ne aivan hyvin, armollinen herra. Muuan niistä on
Tiikerikissa, varsin rakastettava herra."
"Ja sinä sitoudut viemään minut sinne?"
"Milloin vain haluatte, nyt heti, jos tahdotte."
Metsästäjä pisti pistoolin takaisin vyöhönsä.
"Ei aivan heti", sanoi hän; "meidän täytyy ensin mennä leiripaikalle, jossa ystäväni odottavat minua. Minun mielestäni ei tautisi ole niin paha, että lääkettä täytyy käyttää heti, voimmehan aina turvautua siihen keinoon, jos tarvis vaatii."
"Niinpä niin, eihän sillä ole mitään kiirettä, caballero, sen vakuutan", vastasi vaquero kohteliaasti. Näin sovittiin asia miesten välillä, jotka tunsivat toisensa jo vanhastaan ja siis hyvin tiesivät mitä heidän oli toisiltaan odotettavissa.
Don Fernando ei vähääkään luottanut Tonilloon. Sen vuoksi hän viisaasti varoikin antamasta hänelle tilaisuutta karkaamaan, jättämällä hänet vapaalle jalalle, eikä paimen siitä ensinkään ollut pahoillaan.
Kun heidän keskustellessaan kuitenkin jo oli tullut yö, asettuivat he, miten parhaiten voivat, nukkumaan siihen, missä olivat ja jättivät leiripaikalle lähdön seuraavaan päivään.