"Mitä vielä, eihän se ole luultavaa, ratsastaminen tekee teille hyvää."
Tällä välin oli don Fernando nostanut kumppaninsa olalleen ja heittänyt hänet poikittain hevosen selkään; mutta tarkemmin mietittyään hän irroittikin hänen jalkansa, koska hän ei tarpeettoman huonolla kohtelulla tahtonut ärsyttää henkilöä, joka tarpeen tullen voisi antaa hänelle arvokkaita tietoja.
Paimen, joka oli pelännyt saavansa tehdä matkan tavaramytyn tavoin hevosen selässä poikkipuolin, tunsi kiitollisuutta päästessään puolittain vapaaksi, eikä tehnyt mitään huomautusta sen varovaisuustoimenpiteen johdosta, johon metsästäjä ryhtyi sitomalla hänen jalkansa kiinni hevosen vatsan alle.
Tällä tavoin miehet sitten kulkivat, kunnes tulivat leiripaikalle, jutellen keskenään kaikenlaisia asioita ja näköjään kuin parhaat ystävät maailmassa.
XVI.
ENNEN TAKAA-AJOA.
Koko don Fernandon kertomuksen ajan oli el Zapote huolettoman näköinen, kuten täysin itseensä tyytyväinen mies ainakin, milloin nyökäyttäen vahvistavasti päätään, milloin hymyillen tyytyväisen kainosti. Kun don Fernando vihdoinkin lopetti, katsoi hän sopivaksi puhua vuorostaan.
"Kuten näette, hyvät herrat", sanoi hän sovittavalla äänellä, "en ole tehnyt mitään vaikeuksia seuratessani tätä kunnioitettavaa caballeroa. Toisin sanoen, minä olen valmis tottelemaan teitä kaikessa, mitä suvaitsette toimekseni antaa."
Don Fernando hymyili pahankurisesti.
"Tämä on, hyvä herra", vastasi hän, "kohteliaisuus, jonka osoitteen eilinen yllätys nähtävästi on muuttanut."