"Mitä sanottekaan, teidän armonne!" huudahti paimen siveellisesti pahoillaan muka.
"Mutta", jatkoi don Fernando, "minä en kiinnitä huomiotani siihen, sinun salaiset aikomuksesi ovat minulle aivan yhdentekeviä. Luulen täydelleen osoittaneeni sinulle jo aikoja sitten, etten minä millään tavoin pelkää sinua. Sen vuoksi rajoitunkin vain varmuuden vuoksi kiinnittämään huomiotasi siihen, että minulla on monta kertaa ollut henkesi vallassani, minun milloinkaan koettamatta sitä sinulta riistää, koska olen sinua jalomielisempi."
"Minä olenkin teille hyvin kiitollinen sen johdosta, teidän armonne."
"Loruja, señor Zapote!" vastasi don Fernando kohauttaen olkapäitään. "Sinä pidät minua nähtävästi jonakin muuna. Minä en usko sinun kiitollisuuteesi enempää kuin sinun hyviin aikomuksiisi minua kohtaan, ja olenkin maininnut tämän vain herättääkseni huomiotasi siinä tarkoituksessa, että vaikka tähän asti olenkin ollut taipuvainen antamaan sinulle anteeksi, niin on nyt koko se määrä lempeyttä, mikä minulla on ollut käytettävissä sinun varaltasi, kokonaan lopussa, jonka vuoksi asia siis ensi kerralla tulee ratkaistavaksi aivan toisella tavalla keskenämme."
"Käsitän täydellisesti mitä nyt suvaitsette minulle sanoa, armollinen herra, mutta Jumalan avulla ei sellaista tilaisuutta, siitä olen varma, milloinkaan tule. Uudistan kerta kaikkiaan, että olen antanut sanani, ja kuten tiedätte, kunnon mies…"
"Hyvä on", keskeytti don Fernando, "toivon itsesi vuoksi, että niin olisi asian laita. Joka tapauksessa pyydän sinua hyvin tarkkaavasti kuuntelemaan, mitä nyt sanon."
"Minä olen pelkkänä korvana, teidän armonne, en kadota sanaakaan siitä, mitä sanotte minulle, olkaa varma siitä."
"Vaikka olenkin vielä varsin nuori, señor Tonillo", jatkoi don Fernando, "olen kuitenkin pannut merkille erään hyvin tärkeän asian, vaikka se paha kyllä ei ensinkään ole ihmiskunnalle kunniaksi; nimittäin että kun tahtoo saada jonkun henkilön kiintymään itseensä ja voittaa hänen luottamuksensa, niin ei pidä vedota hänen hyviin puoliinsa, vain päinvastoin hänen vikoihinsa. Sinä olet rikaslahjaisimpia henkilöitä, mitä tunnen."
Tämän kohteliaisuuden kuullessaan paimen kumarsi kainosti.
"Armollinen herra", sanoi hän, "te saatte minut hämilleni, sellainen kiitos…"