"On hyvin ansaittu", jatkoi don Fernando. "Olen nähnyt vain harvoilla ihmisillä olevan niin hirveän paljon vikoja kuin sinulla, hyvä herra. Olen siis ollut tilaisuudessa tekemään vertailuja, mutta kaikista näistä vioista on sinulla eräitä kehittyneempiä kuin muilla. Niinpä on esimerkiksi ahneus sinussa kehittynyt todellakin valtavaksi. Olen siis päättänyt käyttää hyväkseni ahneuttasi."
Leperon silmät kiiluivat ahnaasti.
"Mitä haluatte minulta?" sanoi hän.
"Suo minun ensin mainita mitä tahdon antaa, sitten selitän mitä vaadin sinulta. Kuuntele siis minua tarkkaavasti. Toistan vielä, että asia todellakin maksaa vaivan."
Rosvon näädännaama kävi vakavan näköiseksi ja hän kumartui don
Fernandon puoleen, kyynärpäät polvia vasten ja silmät puoliummessa.
Don Fernando jatkoi, korostaen joka sanaa:
"Sinähän tiedät, että minä olen rikas? Voin siis täydelleen täyttää sitoumukseni sinulle. Kuitenkin välttääksemme ajanhukkaa ja riistääkseni sinulta kaikki verukkeet pettääksesi minut, annan sinulle samalla kolme timanttia, joista jokainen on kahdentuhannen viidensadan piasterin arvoinen. Sinä tunnet siksi hyvin jalokivet, jotta voit arvioida ne ensi silmäyksellä. Nämä timantit ovat sinun, minä lahjoitan ne sinulle. Kuitenkin sitoudun, jos pidät siitä enemmän, maksamaan sinulle niiden arvon rahassa, toisin sanoen antamaan sinulle seitsemäntuhatta viisisataa piasteria [noin 36,750 mk] vaadittaessa ja saadessani timantit takaisin, heti kun tulemme San Lucarin presidioon."
"Ja teillä on timantit mukananne?" kysyi paimen liikutuksen tukahuttamalla äänellä.
"Tässä ne ovat", vastasi don Fernando, vetäen povestaan pienen hirvennahkaisen pussin, jonka hän avasi ja otti siitä kolme melkoisen suurta jalokiveä, ojentaen ne rosvolle.
Tämä tarttui niihin ihastuneena, koettamattakaan salata mielihyväänsä, katseli niitä hetkisen ilosta säkenöivin silmin, jonka jälkeen hän pisti ne poveensa hyvin huolellisesti.