"Hetkinen vielä!" sanoi don Fernando hymyillen; "minä en ole vielä maininnut ehtojani."
"Minä suostun niihin ehdottomasti, armollinen herra, olkoon ne minkälaiset tahansa!" huudahti jätkä innokkaasti. "Herra nähköön! Seitsemäntuhatta viisisataa piasteria, sehän on kokonainen omaisuus minunlaiselleni köyhälle raukalle. Puukonpisto ei milloinkaan, vaikka siitä hyvinkin maksettaisiin, tuottaisi minulle sellaista summaa."
"Sinä olet siis jo ajatellut asiaa?"
"Koira vieköön! Luullakseni hyvinkin. Kuka minun on nitistettävä?"
"Ei ketään", vastasi don Fernando kuivasti; "kuulehan, mitä sanon: on yksinkertaisesti kysymys vain viedä minut sinne, mihin Tiikerikissa on paennut."
Paimen pudisti päätään tyytymättömän näköisenä, tämän ehdotuksen kuullessaan.
"Minä en voi tehdä sitä, armollinen herra", sanoi hän, "ikuisen autuuteni nimessä se on minulle mahdotonta."
"Vai niin, hyvä on!" sanoi don Fernando. "Mutta tosiaankin olen unohtanut mainita sinulle erään seikan."
"Minkä sitten, teidän armonne", sanoi paimen, jotenkin levottomana sen käänteen johdosta, minkä keskustelu alkoi saada.
"Aivan yksinkertaisesti sen, että ellet suostu ehdotukseeni, niin minä ammun heti paikalla luodin pääsi läpi."