"Puhukaa, ystäväni, me kuuntelemme."
"Siinä arveluttavassa asemassa, jossa nyt olemme, emme saa lyödä laimin mitään tilaisuutta. Me olemme maailman kolkassa, josta nopea ja voimakas apu on kaukana. Meidän täytyy ehkä kestää piiritystä presidiossa, ja silloin olemme vaarassa nääntyä nälkään. Ehdotan sen vuoksi, että jokivene lähetetään heti valtion kenraalikuvernöörin luo, esittämään hänelle vaaranalainen asemamme ja pyytämään apujoukkoja, sillä meidän on mahdoton omilla voimillamme tehdä pitemmälti vastarintaa hyökkääjille."
Tämän lausunnon jälkeen syntyi hetkiseksi syvä ja juhlallinen äänettömyys.
"Mitä arvelette majuuri Barnumin esityksestä, hyvät herrat", kysyi viimein eversti, katsellen kysyvästi upseereihin.
"Meidän mielestämme se on hyvä, eversti", vastasi muuan näistä toveriensa puolesta; "meidän mielestämme sen toimeenpano on varsin välttämätön."
"Niin minäkin arvelen", lisäsi don José, "ja niin tapahtuukin. Ja nyt hyvät herrat, voitte poistua."
Niin tarmokkaasti, että se on käsittämätöntä sille, joka tuntee espanjalaisen luonteen huomattavimmat ominaisuudet, saamattomuuden ja uskomattoman laiskuuden, järjestettiin nyt puolustus. Presidiota uhkaava kauhea vaara saattoi tällä hetkellä kaikki asukkaat yksimielisiksi ja näytti rohkaisevan pelkureitakin sekä lisäävän muiden intoa.
Kahden tunnin kuluttua oli karja tuotu kaupunkiin, kadut huolellisesti varustettu suluilla, tykit asetettu kuntoon sekä naiset ja lapset suljettu linnoituksen asuntoihin.
Jokivene oli sotaneuvoston päätöksen mukaan lähetetty valtion pääkaupunkiin, ja sataviisikymmentä päättäväistä miestä oli linnoittautunut vanhaan presidioon, jonka rakennukset he olivat varustaneet ampuma-aukoilla, valmiina antamaan intiaaneille lämpimät tulijaiset, heti kun nämä näyttäytyisivät.
Kuvernööri ja majuuri Barnum olivat läsnä joka paikassa, kehoitellen ja opastaen sotilaita, auttaen työmiehiä ja herättäen rohkeutta jokaisessa.