Ahdingossa olevat tasavallat kysyivät häneltä neuvoa. Valtojen lähetit antoivat hänelle odottamattomia tehtäviä. Jos jokin hallitsija käyttäytyi liian yksinvaltiaasti, tuli Julianus häntä varoittamaan. Hän vapautti kansoja. Torneihin suljetut kuningattaret pääsivät vapaaksi hänen avullaan. Hänpä tappoi Milanon jättiläisen ja Oberbirbachin lohikäärmeenkin.
Mutta tapahtuipa, että Lännen Keisari, taisteltuaan Espanjan mahomettilaisia vastaan, oli ottanut rakastetukseen Kordovan kalifin sisaren; heidän tytärtään piti keisari luonaan ja kasvatti hänet kristityksi. Mutta kalifi, tekeytyen halukkaaksi kääntymään kristinuskoon, tuli suuren turvajoukon seuraamana hänen luokseen, löi kuoliaaksi koko hänen linnanväkensä ja sulki hänet ahtaaseen vankikoppiin, jossa kidutti häntä toivossa saada tietoja hänen aarteistaan.
Julianus kiiruhti hänen avukseen, tuhosi uskottomien armeijan, piiritti kaupungin, tappoi kalifin, leikkasi irti hänen päänsä ja heitti sen kuin pallon vallituksen ylitse. Sitten vapautti hän keisarin vankilasta ja nostatti hänet koko hovin läsnäollessa jälleen valtaistuimelle.
Palkinnoksi tällaisesta palveluksesta tarjosi keisari hänelle suuria rahasummia; Julianus ei niistä välittänyt. Luullen, että hän halusi enemmän, tarjosi keisari hänelle kolme neljäsosaa rikkauksistaan; uusi kielto; sitten lupasi hän jakaa valtakunnan hänen kanssaan, mutta Julianus ei suostunut siihenkään. Keisari suri tätä salaa, tietämättä millä tavalla osoittaa hänelle kiitollisuuttaan, kunnes hän äkkiä näytti muistavan jotain ja sanoi sanan hovimiehensä korvaan. Seinäverhot avautuivat ja nuori tyttö tuli näkyviin.
Hänen suuret mustat silmänsä paloivat kuin kaksi tyynesti loistavaa lamppua. Hänen huulillaan oli ihastuttava hymy. Hänen hiuskoristeensa ja avokaulaisen pukunsa jalokivet kimaltelivat ja ohuen harson alta saattoi aavistaa hänen ruumiinsa nuoren sulon. Hän seisoi siinä niin suloisena, kainona ja solakkana.
Julianuksessa syttyi heti rakkaus, joka oli sitä valtavampi, kun hän tähän saakka oli viettänyt hyvin siveää elämää.
Hän sai puolisokseen keisarin tyttären; tytön äiti lahjoitti heille linnan ja häiden päätyttyä lähtivät nuoret matkaan kohteliaiden juhlamenojen jälkeen.
Äidin lahjoittama linna oli valkeata marmoria. Se oli maurilaiseen tyyliin rakennettu ja sijaitsi järveen pistävällä niemellä, oranssimetsässä. Kukkapenkereet laskeutuivat järven rantaan saakka, jossa punaiset näkinkengät murskautuivat askelten alla.
Linnan takana levisi päivänviuhkon muotoinen metsä. Taivas oli alati sininen ja puut taipuivat vuoroin mereltä, vuoroin vuorilta puhaltavan tuulen alla ja etäämpänä sulkivat vuoret taivaanrannan.
Hämäriä huoneita valaisivat seinien syvennyksissä olevat soihdut. Korkeat pylväät, hennot kuin ruo'on korret, kannattivat kupoolien holvia, joita koristivat korkokuvat jäljitellen luolien vuotokiviä.