Kreivitär palasi maalaustaiteeseen ja tahtoi saada hänet tekemään Kristuksen kuvan. Bertin vastusteli, arvellen niitä olevan jo kyllin maailmassa; mutta kreivitär piti itsepäisesti puoliansa ja tuskastui.
— Oi, jos minä osaisin piirustaa, näyttäisin teille ajatukseni; se olisi hyvin uusi, hyvin rohkea. Kristusta otetaan juuri alas ristiltä ja mies, joka on irroittanut hänen kätensä, päästää irti koko yläruumiin. Se putoaa ja kaatuu ihmisjoukon päälle, joka kohottaa käsivartensa ottaakseen sen vastaan ja kannattaakseen sitä. Käsitättekö oikein?
Kyllä, Bertin käsitti sen; pitipä hän aatetta omintakeisenakin, mutta hän puolestaan oli innostunut vain uudenaikaiseen taiteeseen, ja kun hänen ystävättärensä loikoi sohvalla, toinen jalka hienon kengän peittämänä riippuen ilmassa, ja synnyttäen melkein läpinäkyvän sukan läpi aistimuksen lihasta, hän huudahti:
— Kuulkaahan, kas tuossa on jotain maalattavaa, kas siinä on elämää: naisen jalka hameen reunassa! Siihen voi asettaa kaikkea: totuutta, kaipuuta, runoutta. Ei mikään ole sirompaa, sievempää kuin naisen jalka, ja mikä salaperäisyys sitten: tuon kankaan alle kätketty, sinne hävinnyt ja aavisteltu sääri!
Istuuduttuaan maahan turkkilaiseen tapaan hän tarttui kenkään ja sieppasi sen pois, ja jalka, päästyään ulos nahkakotelostaan, liikkui edestakaisin kuin pieni rauhaton eläin, joka on hämmästynyt siitä, että se on päästetty vapaaksi.
Bertin toisti:
— Onpa se hieno, aivan erikoinen ja aineellinen, aineellisempi kuin käsi. Näyttäkää kätenne, Any.
Kreivittärellä oli pitkät hansikkaat, jotka ulottuivat kyynärpäähän saakka. Riisuakseen niistä toisen, hän tarttui siihen yläreunasta ja antoi sen liukua nopeasti käärien sitä nylettävän käärmeennahan tavoin. Käsivarsi tuli esiin kalpeana, lihavana, pyöreänä ja riisuttuna niin nopeasti, että se herätti täydellisen ja rohkean alastomuuden ajatuksen.
Sitten hän ojensi käden antaen sen riippua ranteen päässä. Sormukset kimaltelivat hänen sormissaan; ja ruusunpunaiset kynnet, hyvin pitkät ja hoikat näyttivät lemmenpihdeiltä, jotka olivat kasvaneet tämän naisen kämmenen päähän.
Olivier Bertin kosketteli kättä hellävaroin, yhä ihaillen sitä. Hän pani nuo sormet liikkumaan kuin lihasta tehdyt leikkikalut ja sanoi: