— Milloin vain haluatte. Ilmoittakaa vastaanottopäivänne.
— Perjantaina. Luokseni tulevat herttuatar de Mortemain, sekä Carbelle't ja Musadieu juhlimaan pikku tyttäreni paluuta, joka tapahtuu tänä iltana. Mutta älkää sanoko sitä kenellekään. Se on salaisuus.
— Oh, tietysti tulen. Olen ihastunut uudestaan tapaamaan Annetten.
En olekaan nähnyt häntä kolmeen vuoteen.
— Niin, se on totta! Kolmeen vuoteen! Annette, jota ensin oli kasvatettu Parisissa, vanhempiensa luona, oli tullut isoäitinsä, rouva Paradinin, viimeisen ja intohimoisen hellyyden esineeksi. Tämä melkein sokea vanha rouva asui koko vuoden vävynsä maatilalla, Roncièresin hovissa, Euressä. Vähitellen vanhus oli pitänyt lapsen yhä kauemmin luonaan, ja kun Guilleroyt viettivät melkein puolet elämästään tällä tilalla, johon heitä kutsuivat kaikenlaiset edut ja harrastukset — sekä maanviljelys että vaaliasioita koskevat — niin lopulta ei tyttöstä kuin aika ajottain tuotu Parisiin. Hän itse muuten piti vapaata ja liikkuvaa maaelämää luostarimaista kaupunkilaiselämää parempana.
Kolmeen vuoteen hän ei ollut tullut käymään Parisissa yhtään kertaa, koska kreivitär mieluummin piti hänet sieltä kaukana, ettei herättäisi hänessä toisenlaista elämänkäsitystä ja halua ennen sitä aikaa, jolloin hän oli määrätty astumaan seuraelämään. Rouva de Guilleroy oli hankkinut hänelle sinne maalle kaksi hyvin etevää opettajatarta, ja kävi yhä useammin itse tervehtimässä äitiään ja tyttöstään. Annetten oleskelu hovissa oli sitä paitsi käynyt melkein tarpeelliseksi vanhan isoäidin siellä olon vuoksi.
Ennen aikaa Olivier meni joka vuosi viettämään kuusi viikkoa tai kaksi kuukautta Roncièressä, mutta kolmena viimeisenä vuonna oli reumatismi vienyt hänet kaukaisiin kylpylaitoksiin, jotka olivat siihen määrään elvyttäneet hänen rakkauttaan Parisiin, ettei hän enää voinut jättää sitä sinne palattuaan.
Nuoren tytön ei oikeastaan olisi pitänyt palata ennen kuin syksyllä, mutta hänen isänsä oli yhtäkkiä suunnitellut hänelle avioliiton, ja kutsui sen vuoksi hänet heti Parisiin, että hän tapaisi kohta sen, jonka isä oli määrännyt hänelle sulhaseksi, markiisi de Forandelin. Tämä tuuma oli muuten pidetty hyvin salassa ja ainoastaan Olivier Bertinille oli kreivitär uskonut tämän salaisuuden.
Niinpä Bertin kysyikin:
— Siis miehenne ajatus on varmasti päätetty toteuttaa.
— On, ja luulenpa, että se on onnellinen ajatus. Sitten he puhuivat muista asioista.